Night of the Power Ballads

Ensimmäinen idea balladi-illasta oli hauska vitsi joskus vuosituhannen vaihteen tienoilla. Vitsi muuttui todeksi 28.8.2003, kun meidän Dream Ons -kokoonpano esitti ”Aerosmithin kaikki kauneimmat balladit” Torni-hotellin American Barissa, osana Art Goes Kapakka -festaria.

Sitten kului viitisen vuotta, kunnes luin, että joku järjestää New Yorkissa powerballadi-iltaa. En ottanut selvää mitä heidän illassaan tapahtuu – en edelleenkään tiedä, oliko kyseessä bänditapahtuma vai kenties dj-vetoinen juhla – vaan innostuin heti kehittämään omaa All star -henkistä bändikonseptia, jossa esitetään ainoastaan hidastempoisia rakkauslauluja, joissa on voimaa sovituksessa ja tulkinnassa.

14.2.2009 järjestettiin ensimmäinen Night of the Power Ballads Helsingin On the Rocksissa. Bändissä meitä oli minun lisäkseni Mauro Gargano, Tommi Saarikivi, Mikko Kosonen ja Tero Pennanen, ja solisteja oli kymmenisen kappaletta.

14.2.2010 toistettiin menestysiltama samalla bändikokoonpanolla, ja laulajia oli toistakymmentä.

Vuonna 2011 Rocksin helmikuu oli ehtinyt täyttyä ennen powerballadi-illan suunnittelua, mutta onnistuimme saamaan illan Virgin Oilista. Silloin lähetettiin tällainen lehdistötiedote:

”11. helmikuuta Virgin Oil Co.

A Valentine’s special: Night of the Power Ballads. -The best power ballads ever, various vocalists-

Riipaisevia rakkauslauluja, sydäntäsärkevää paatosta, sokeria ja hunajaa sekä tunteen paloa kovaa ja korkealta! Powerballadi-ilta kutsuu niin yön yksinäiset kuin palavasti rakastuneet löytämään rakkaudellista hurmosta Virgin Oiliin. Ohjelmisto myös lämmittää jo seestyneemmätkin parisuhteet uuteen liekkiin, eli piirtäkääpä jokainen kalenteriinne tuon päivän kohdalle sydän, jonka sisään teksti Power Ballads, Virgin Oil. Nenäliinat mukaan, tästä ei kyynisinkään selviä kyyneleittä!

Talon powerballadiyhtye: Mikko Sirén, Tommi Saarikivi, Kristian Wahlström, Juha Kuoppala, Luca Gargano ja solisteina mm. Olavi Tikka, Ushma Karnani, Tipe Johnson, Charlotte Kero, Ulla Bürger, Pekka Heino, Mariella Gargano, Anna Vihonen, Bjarki Kaikumo, Tuomas Nieminen, Ricky Tournee ja Luca Gargano.”

Vuodet 2012 ja 2013 pidettiin taukoa muiden kiireiden vuoksi, mutta helimkuussa 2014 powerballadi-ilta palasi pienempänä puoliakustisena versiona ja jopa kolmen keikan verran: 13.2. ja 14.2. esitettiin powerballadeja Kampin Maxinessa (Luca, Bjarki, Katri, Ann, Ulla, Mariella) ja myöhemmin samana 14.2. iltana On the Rocksissa yhdessä Krista Ruususen, Olli Tantun ja Ville Tuomen kanssa.

14.2.2015 Night of the Power Ballads järjestettiin taas isosti On the Rocksissa. Bändissä soittivat Luca Gargano, Kristian Wahlström, Jukka Jylli, Timo Pudas ja Mauro Gargano, ja solisteina esiintyivät Luca, Anna Vihonen, Kimmo Härmä, Ulla Bürger, Mariella Gargano, Petra, Jone Ullakko, Katri Silolahti, Kimmo Blom, Annica Milán, Heikki Mäkäräinen, Ann Wikström, Paolo Ribaldini, Hanna Pakarinen ja Lee Angel. Ilta aloitettiin lyhyellä tribuuttisetillä vastikään menehtyneelle Joe Cockerille.

La 13.2.2016 Kasvatettiin bändiä kuorolla, ja kokoonpano oli Mauro Gargano, Jukka Jylli, Timo Pudas, Ossi Maristo, Luca Gargano, Oona Repo, Kiia Repo ja Tea Repo. Solisteja oli ennätysmäärä 16 kappaletta: Heikki Mäkäräinen, Ann Charlotte, Riku Turunen, Saija Saarinen, Paolo Ribaldini, Anna Vihonen, Petra, Erik Karhatsu, Leah Harris, Mikko Herranen, Oona Repo, Mariella, Kimmo Härmä, Ulla Bürger, Sampsa Astala ja Luca Gargano.

11.2.2017 vedettiin sitten taas isommin kuin ikinä: bändiin lisättiin toinen kiipparisti, viulu ja sello, ja solisteja oli 19 kappaletta!

The Power Ballads Singers 2017
Riku Turunen
Ann Charlotte Wikström
Tenho Olavi
Lotta Lene
Antti Railio
Tommi Fäldt
Veli-Pekka Tähtinen
Anna Vihonen
Kimmo Blom
Annica Milán
Netta Dahlberg
Paolo Ribaldini
Ulla Bürger
Kiia Repo
Oona Repo
Tea Repo
Mariella Pudas
Luca Gargano
Toni K. Laaksonen

The Power Ballads Orchestra 2017
Mauro Gargano – rummut
Jukka Jylli – basso
Ossi Maristo – kitara
Timo Pudas – koskettimet
Mariella Pudas – koskettimet
Lotta Ahlbeck – viulu
Antti Kolehmainen – sello
Luca Gargano – akustinen kitara
Tea Repo – kuoro
Kiia Repo – kuoro
Oona Repo – kuoro