Välillä juodaan vähän tervaa

Eilen oli hiukan raskas ilta Iskelmäkerhon kanssa – kansa on juhlinut vaput ja helatorstain aatot ja muuten istuu tuijottamassa lätkää, joten sekä koko kaupunki että eilinen soittoruokala olivat melkoisen tyhjiä, ja lisäksi itseä väsytti melkoisesti koko klo 21.00-02.00 kestäneen viihdytysvälin alusta loppuun. Jaksoin yöllä kamat roudattuani kirjata tunnelman ylös näin: “Kitarakamoissa oli joku häiriöääni, laulaminen väsytti, ajatukset oli himassa, ei oikein lähtenyt mikään spontaani mitä yritettiin eikä oikein ollut jengiäkään – on siis ollut parempiakin keikkoja, mut nyt oli tällainen.”

Toisaalta eilen tuli testattua kymmenisen biisiä, joita ei ole aiemmin Iskelmäkerhon kanssa soitettu, ja olihan meillä valtaosan ajasta ihan hauskaa – hiukan väsynyttä hauskaa ehkä. Jotain yhtyeen työmoraalista kertoo se, että kun herrasmies yleisöstä tovoi kuulevansa Sir Paul MacCartneyn sävellyksen The Long And Winding Road, vietti orkesterimme seuraavan tauon sen sanoja printaten ja sointuja plokaten. Ja sehän on niin hieno biisi että mikä jottei!

Koska tätä lontoonkielistä matskua on lähiaikoina soitettu enemmänkin ja yksi tavoitteistamme on pieni kiertue Keski-Euroopan esikaupunkialueiden työmaaruokaloissa, on tullut mieleen, että ryhmällä pitäisi olla myös kansainvälinen nimi. The Koskelainen Iskelmäkerho olisi tietysti luonnollinen ja helppo vaihtoehto, mutta jokin siinä ei nyt soi. The Koskelainens? Ehkä pohdimme muita vaihtoehtoja. Mutta kyllähän sen pitää alkaa THE ja päättyä S.

The Tardrinkers?

Ehdotuksia anyone?