Kulttuurikeskustelua ja keskustelukulttuuria sekä oma moniääninen hiljaisuus

Sosiaalinen media on mahdollistanut paljon uusia yhteyksiä, keskustelumuotoja ja ajatusten nopeaa leviämistä. Tänään suurimpia puheenaiheita ovat olleet opettaja, joka erotettiin koska oli poistanut häiriköivän oppilaan ruokalasta kädestä pitäen sekä Otso Kantokorpi, joka lopetti friikkukritisoinnit Alma Median copypaste-politiikan vuoksi. Molemmat tapaukset ovat herättäneet sekä ansiokkaita kolumneja että onnettomia parkaisuja. Myös Anna Erikssonin hämmennystä herättänyt haastattelu Kuukausiliitteessä on yhä mielissä. Anna kertoi (taas kerran) ettei viihtynyt iskelmäprinsessana eikä makkarateollisuudessa ja on nyt onnellinen, kun saa tehdä kaiken itse: jotkut musamaakarit ja levybisnestyypit loukkaantuivat ja toiset hihkuivat innoissaan. Minä lähinnä ihmettelin voimakkaita reaktioita, koska Annan esittämissä ajatuksissa ei ollut mitään uutta.

Voimistuttaako internet ihmisten reaktioita? Syntyykö somessa ja kommenttiketjuissa kollektiivista närkästymistä, joka ruokkii itseään potenssiin? Vai ovatko pärähdykset ennen lentäneet suureksi osaksi harakoille? Ovatko valtaosalla sydämenlyönnit laskeneet järjelliselle tasolle ennen lehteen kirjoittamista? Oliko entinen kynä-ja-paperi-käyttöliittymä myös hyvä isehillinnän väline? Nettikirjoittelu on nimittäin usein erikoisen töykeää. En usko, että monikaan osaisi tai kehtaisi jutella samalla tavoin kasvotusten. Tai uskaltaisi.

Minä olen oppinut malttamaan mieltäni sen verran, että luen asian tai ketjun toistamiseen läpi ennen kuin lähden näppis sauhuten paukuttamaan täyslaidallista. Olen myös huomannut, ettei moni kiihdyttävä asia lopulta olekaan minulle niin kovin tärkeä. Toki haluan aina puolustaa oikeudenmukaisuutta ja inhimillisyyttä sekä tasa-arvoa ja heikompaa, mutta aina ei ole pakko olla peitsi tanassa valmiina taisteluun. Nettiaikana aiheet eivät nimittäin lopu. Jos nykyaikana haluaa ihmisoikeustaistelijaksi tai vaikka poliitikoksi, voi sitä tehd 24/7 ihan omalta kotisohvaltaan.

Minä tarvitsen välillä aivoille vapaa-aikaa. Aikaa asioiden sekoittua. Aikaa asioiden juurtua toisiinsa ja kasvaa eri suuntiin tai toistensa lomasta.

Keskustelu on hyvä on moniääninen on yhteinen mutta välillä pitää päästä pois. Moniääniseen hiljaisuuteen. Omaan.

Suljin somen ja annoin mietteitteni lentää korkealla. Yläilmoissa, avaruudessa. Aquiloni & bollicine. Golden chain from star to star.

Ai niin, tein myös yhden uuden demon. Myöhäisellä aion vielä tehdä kotisivutöitä. Hyvä päivä.

Lux!

Ei se ole mikään salaisuus. Jotkut rakastavat pitkää, kylmää ja pimeää talvea, ja toiset mielellään nukkuisivat sen yli. Olen jo aikaa sitten ehdottanut luuppia toukokuusta lokakuuhun, jolloin 31.10. olisi vappuaatto ja sen jälkeen alkaisi jälleen toukokuu. Ehdotukseni on aina tyrmätty korkeammalla taholla. Epäilen osasyyllisiksi Joulupukin ja hiihtokeskusten salaliittoa.

Huhtikuussa lisääntynyt valo ja vähitellen lämpenevä ulkoilma ovat saaneet minut taas vauhtiin. Tuntuu kuin olisin ollut lamaantunut viimeiset neljä kuukautta, ja nyt on taas virtaa vaikka mihin. Tänään työn alla on nettisivuun liittyviä asioita ja myöhemmin ehkä hiukan rytmien ohjelmointia. Ja sattumanvaraisia levyjä! Sunnuntaisin pitää kuunnella sattumanvaraisia levyjä!

Erinomaista kevätsunnuntaita itse kullekin!