Yhden levyn tarina 8/11, Takaisin

Neljän soinnun haaste

Miten tehdään biisi, jossa on samat neljä sointua alusta loppuun? Tätä olen pohtinut vuosia. Miten se säilyttää mielenkiintonsa, miten erilaisia pitää biisin eri osien melodioiden olla, mistä syntyy jännite ja mitä erilaisia hyötyjä on siitä, että sointukierto on tismalleen sama koko biisin ajan? Lyhyttä c-osaa lukuunottamatta tämä olisi nyt sellainen. Niin miksi se c-osa on siellä? Koska en taaskaan luottanut samaan kiertoon ihan koko biisin ajan.

Jovanotti ja jatkettu varastelu

Kuuntelen usein italialaista musiikkia, ja pidän paljon Lorenzo Jovanottin biiseistä. Olen myös lainaillut häneltä erinäisiä asioita, kuten koko Sataa-nimisen kappaleen idean, mutta tällä kertaa ei ollut tarkoitus lainata vaan versioida! Joitakin vuosia sitten Jovanotti julkaisi Ora-nimisen albumin, jonka sinkkubiisi oli Il più grande spettacolo dopo il Big Bang. Pidin biisistä ja sen ideasta niin paljon, että halusin julkaista käännösversion. Tein suomenkielisen tekstin, joka myötäili alkuperäistä jopa nimeä myöten: “me ollaan suurinta sitten alkupamauksen”. Aloin äänittää versiota ja laitoin kustantajalle suomenkielisen tekstini käännöksen kera. Lupaa ei tullut! Olin kuitenkin äänitellyt biisiä jo sen verran pitkälle, etten halunnut luopua projektista. Haistatin siis kustantajalle pitkät, käänsin biisin sointukierron ympäri ja aloin tehdä siihen ihan omaa melodiaa ja omia sanoja. Eli jälleen kerran olin puolivahingossa saanut Jovanotilta biisin alkusysäyksen.

Miten kirjoitetaan riimejä?

Jostain syystä päätin heti, että tässä biisissä pitää olla perinteiset riimit, ja itse asiassa halusin istuttaa tämän jonkinlaiseen Suomi-rockin jatkumoon. Mietin paljon hienoja kotimaisia biisinikkareita, ja taisinpa lainata ainakin yhden riimin Martti Syrjän suusta. Ehkä. Kirjoitin myös totta. Kirjoitin jotain mitä olen kokenut. Kirjoitin isoja asioita yksinkertaisesti. Ja koko ajan riimeillä.

Discohumpaksi meni

Olen tehnyt todella monenmoista musaa, jopa dancea ja teknoa 90-luvun puolivälissä. Kun Takaisin oli valmis biisi, sitä soitettiin keikoilla akustisena ja pari kertaa rokkiversiona bändin kanssa. Kuitenkin ohjelmoidessa tuli vähän tanssittavampi visio, kaikuja sieltä jostain 90-luvun alun radiopopista. Retroa sekin.

Hittimittari

Kustannukset: 8 euroa. Plus meikkaajan ja valoteknikon palkkiot.

Itse tein grafiikat, itse teippasin foliot ja itse visioin tunnelman. Pikkuveljeni Stefan teki huikean työn: kuvasi nauhalle(!) ja editoi koko homman näyttämään juuri siltä miltä toivoinkin eli vuodelta 1988.

Yhden levyn tarina 7/11, Tennarit liekeissä

Lähteminen ja palaaminen

Toiset lähtevät paetakseen nykyistä, toiset tavoitellakseen jotain uutta. Joillekin ne ovat yksi ja sama asia. Minä halusin pois Pikkukaupungista, koska tarvitsin enemmän ihmisiä ympärilleni. Tarvitsin enemmän tapahtumia, mahdollisuuksia ja ennen kaikkea enemmän mitä tavoitella. Pikkukaupungissa oli rajattu määrä asioita. Turvallista mutta tavallista. Päätin lähteä.

Parikymppiselle Helsinki oli oikein hyvä, juuri sopivasti kaikkea, paljon irrallista mutta kuitenkin kiinnekohtia. Tuli mahdollisuuksia ja oli tuuria. Sitten sekin oli nähty.

27-vuotiaana halusin taas pois. Oikeastaan siitä päätöksestä alkoi asteittainen kriisiytymisten domino, joka korjaantui täysin vasta kymmenen vuotta myöhemmin.

Halusin pois kotikaupungistani. Pois kotimaastani. Pois työpaikastani, pois koko ammatista. Pois opiskeluista. Pois lokerosta, joka ei tuntunut omalta. Halusin pois ihmissuhteista, pois kuvioista, jotka toistivat samoja ratoja. Sitten tajusin kuinka itse toteutan samanlaisia kaavoja uusissakin ympyröissä, joten lopulta halusin pois omista kaavoistani, itsestäni.

Lopulta palasin Helsinkiin, fyysisesti ja henkisesti. Se oli sittenkin sopiva, kun oli saanut katsella kauempaa. Kriisit kuihtuivat yksitellen.

Moni muukin on halunnut lähteä

Biisin nimi viittaa porvoolaisen WALK-yhtyeen biisiin Kengät palaa jaloissa. Se oli minulle pikkuhitti seiskaluokalla. Pääsin pari kertaa bändin treenikämpälle kuuntelemaan ja nappasin bändin keikkajulisteenkin koulun ilmoitustaululta.

Walkin kitaristi ja biisintekijä, Teleksistä monelle tuttu, Markus Koskinen soitti silloin 80-luvulla chorussoundisen riffin, joka soi päässä edelleen niin usein, että lopulta pyysin Markukselta luvan tehdä biisistä uuden version eräälle tutulle laulajalle. Tämä projekti sammahti kuitenkin pari vuotta sitten vain nopeaan kokeiluun, mutta siitä biisin teksti jäi läppärini työpöydälle vaivaamaan.

Jätin Walkin kappaleen rauhaan ja aloin tehdä omaa lähtöbiisiäni: palavat kengät muuttuivat tennareiksi, mutta oman biisini tekstissä on myös ihan suoria lainauksia Walkin kappaleesta. Toinen mielessä olleista lähtöbiiseistä, Pelle Miljoona Oy:n Moottoritie on kuuma toi mukaan nuoruuden työskentelyn ruotsinlaivoilla sekä paratiisisaaren Tyynellä valtamerellä.

Ja lopulta romanttinen ajatus yhdessä karkaamisesta – konkreettisesti tai allegorisesti – saattaa myöskin jäädä biisin maailmassa vain suunnitelmaksi. Nykyään uskon, että suunnittelu, haaveilu ja tavoittelu on ihmisen parasta aikaa.

Pienen pohjoisen pääkaupungin vähän kohmeinen groove

Soitannollisesti tässä kappaleessa on minun Helsinkini. Suoria lainauksia tai lähes varkauksia nuoruuden kulmilta Kolmannelta linjalta sekä joiltakin 90-luvun klubeilta.

Kappaleen alun lentokenttäkuulutukset ja radiosta kuuluva kitaratilutus liittyvät kumpikin jollain tavalla lähtemiseen. En osaa enkä yritä selittää tätä paremmin.

 

Night of the Power Ballads

Ensimmäinen idea balladi-illasta oli hauska vitsi joskus vuosituhannen vaihteen tienoilla. Vitsi muuttui todeksi 28.8.2003, kun meidän Dream Ons -kokoonpano esitti ”Aerosmithin kaikki kauneimmat balladit” Torni-hotellin American Barissa, osana Art Goes Kapakka -festaria.

Sitten kului viitisen vuotta, kunnes luin, että joku järjestää New Yorkissa powerballadi-iltaa. En ottanut selvää mitä heidän illassaan tapahtuu – en edelleenkään tiedä, oliko kyseessä bänditapahtuma vai kenties dj-vetoinen juhla – vaan innostuin heti kehittämään omaa All star -henkistä bändikonseptia, jossa esitetään ainoastaan hidastempoisia rakkauslauluja, joissa on voimaa sovituksessa ja tulkinnassa.

14.2.2009 järjestettiin ensimmäinen Night of the Power Ballads Helsingin On the Rocksissa. Bändissä meitä oli minun lisäkseni Mauro Gargano, Tommi Saarikivi, Mikko Kosonen ja Tero Pennanen, ja solisteja oli kymmenisen kappaletta.

14.2.2010 toistettiin menestysiltama samalla bändikokoonpanolla, ja laulajia oli toistakymmentä.

Vuonna 2011 Rocksin helmikuu oli ehtinyt täyttyä ennen powerballadi-illan suunnittelua, mutta onnistuimme saamaan illan Virgin Oilista. Silloin lähetettiin tällainen lehdistötiedote:

”11. helmikuuta Virgin Oil Co.

A Valentine’s special: Night of the Power Ballads. -The best power ballads ever, various vocalists-

Riipaisevia rakkauslauluja, sydäntäsärkevää paatosta, sokeria ja hunajaa sekä tunteen paloa kovaa ja korkealta! Powerballadi-ilta kutsuu niin yön yksinäiset kuin palavasti rakastuneet löytämään rakkaudellista hurmosta Virgin Oiliin. Ohjelmisto myös lämmittää jo seestyneemmätkin parisuhteet uuteen liekkiin, eli piirtäkääpä jokainen kalenteriinne tuon päivän kohdalle sydän, jonka sisään teksti Power Ballads, Virgin Oil. Nenäliinat mukaan, tästä ei kyynisinkään selviä kyyneleittä!

Talon powerballadiyhtye: Mikko Sirén, Tommi Saarikivi, Kristian Wahlström, Juha Kuoppala, Luca Gargano ja solisteina mm. Olavi Tikka, Ushma Karnani, Tipe Johnson, Charlotte Kero, Ulla Bürger, Pekka Heino, Mariella Gargano, Anna Vihonen, Bjarki Kaikumo, Tuomas Nieminen, Ricky Tournee ja Luca Gargano.”

Vuodet 2012 ja 2013 pidettiin taukoa muiden kiireiden vuoksi, mutta helimkuussa 2014 powerballadi-ilta palasi pienempänä puoliakustisena versiona ja jopa kolmen keikan verran: 13.2. ja 14.2. esitettiin powerballadeja Kampin Maxinessa (Luca, Bjarki, Katri, Ann, Ulla, Mariella) ja myöhemmin samana 14.2. iltana On the Rocksissa yhdessä Krista Ruususen, Olli Tantun ja Ville Tuomen kanssa.

14.2.2015 Night of the Power Ballads järjestettiin taas isosti On the Rocksissa. Bändissä soittivat Luca Gargano, Kristian Wahlström, Jukka Jylli, Timo Pudas ja Mauro Gargano, ja solisteina esiintyivät Luca, Anna Vihonen, Kimmo Härmä, Ulla Bürger, Mariella Gargano, Petra, Jone Ullakko, Katri Silolahti, Kimmo Blom, Annica Milán, Heikki Mäkäräinen, Ann Wikström, Paolo Ribaldini, Hanna Pakarinen ja Lee Angel. Ilta aloitettiin lyhyellä tribuuttisetillä vastikään menehtyneelle Joe Cockerille.

La 13.2.2016 Kasvatettiin bändiä kuorolla, ja kokoonpano oli Mauro Gargano, Jukka Jylli, Timo Pudas, Ossi Maristo, Luca Gargano, Oona Repo, Kiia Repo ja Tea Repo. Solisteja oli ennätysmäärä 16 kappaletta: Heikki Mäkäräinen, Ann Charlotte, Riku Turunen, Saija Saarinen, Paolo Ribaldini, Anna Vihonen, Petra, Erik Karhatsu, Leah Harris, Mikko Herranen, Oona Repo, Mariella, Kimmo Härmä, Ulla Bürger, Sampsa Astala ja Luca Gargano.

11.2.2017 vedettiin sitten taas isommin kuin ikinä: bändiin lisättiin toinen kiipparisti, viulu ja sello, ja solisteja oli 19 kappaletta!

The Power Ballads Singers 2017
Riku Turunen
Ann Charlotte Wikström
Tenho Olavi
Lotta Lene
Antti Railio
Tommi Fäldt
Veli-Pekka Tähtinen
Anna Vihonen
Kimmo Blom
Annica Milán
Netta Dahlberg
Paolo Ribaldini
Ulla Bürger
Kiia Repo
Oona Repo
Tea Repo
Mariella Pudas
Luca Gargano
Toni K. Laaksonen

The Power Ballads Orchestra 2017
Mauro Gargano – rummut
Jukka Jylli – basso
Ossi Maristo – kitara
Timo Pudas – koskettimet
Mariella Pudas – koskettimet
Lotta Ahlbeck – viulu
Antti Kolehmainen – sello
Luca Gargano – akustinen kitara
Tea Repo – kuoro
Kiia Repo – kuoro
Oona Repo – kuoro

Yhden levyn tarina 6/11, Alkuun palannut

Rakastan aikamatkafiktiota, Päivääni murmelina, virheistä oppimista ja uusia mahdollisuuksia.

2002 Samettiklubilla ensiesitettiin Luova iltapäivä, joka kertoi aurinkoisesta Hietsun rannasta, irti päästämisestä sekä kirjoittamisesta. Myös Morris-yhtye soitti sitä keikoilla.

2011 Luova iltapäivä äänitettiin Koskelaisen Syys-EP:lle. Biisiä kuunnellessa tuli tunne, ettei se olekaan vielä valmis. Elämässä oli ollut jo niin monta uutta alkua, että halusin kirjoittaa tämänkin vielä kerran.

2016 saatiin lopulta keikoille uusi teksti ja biisille uusi elämä, johon oman lisänsä toi Koskelaisen bändiin liittynyt Kiia Repo.

2017 levyversio äänitettiin vinksahtaneessa järjestyksessä: ensin akustinen kitara, sitten Juno-106 ja vasta näiden jälkeen rummut ja basso. Ja ilman klikkiä. Tiedän. Koska halusin.

Luova iltapäivä täysin yksin
ajatuksen harsoja kasailen
Menneitä käy mielessä häivähdyksin
Nyt päivä kirkas ja tasainen

Joku seisoo harteilla eilisen miehen
Joku taas ojassaan matelee
Toisilta jää koulutkin puolitiehen
Toiset kertaa alkeet
aina uudelleen

Siis lauletaanko uusi laulu nyt
Siitä kuinka mies on lähtenyt
Mitä mukanaan on kantanut
kun on alkuun palannut
Alkuun palannut

Pitkä iltapäivä, kurjet laulaa
ne saa mennä mut minä en
Viihdyn juuri täällä mistä muistan
joka ainoan sävelen

Sattuma voi viedä tän kaiken maaliin
Unohdus voi ihmisen pelastaa
Minäkin oon ampunut omaan maaliin
Silti alan uutta tornia
rakentaa

Lauletaanko uusi laulu nyt
Siitä kuinka nainen on mennyt
Mitä mukanaan on kantanut
se alkuun palannut

Tällä kertaa kaupunki on valmiimpi
Tänä yönä katokset kumartaa
Olenkohan minäkin nyt valmiimpi
voisinko pystyä parempaan

Moniko on tuntenut niin kuin tässä
Moniko on matkinut salamaa
Kuljen jalkakäytävää etsimässä
Mikä kaikki on uutta ja mikä aina samaa

Yhden levyn tarina 5/11, Viini

Nykyään popmusiikille on tyypillistä, että biisissä voi olla alusta loppuun sama neljän soinnun sointukierto. Aiemmin se oli harvinaisempaa, ja vain muutama yrittäjä oli onnistunut siinä kunnolla. Tai no, aina voisi vääntää peistä siitä, kuka nyky-yrittäjistäkään onnistuu kunnolla, mutta se olisi nyt sivuraide. Oleellista on, että olen usein halunnut yrittää tehdä sellaisen biisin ja epäonnistunut joka kerta.

Kuuma kesä 2014 sai virittelemään reggaehenkistä poljentoa. Ei kun hetkinen, olihan tämä teksti jo olemassa Samettiklubilla 2013. Tai ainakin sen verran kauan sitten, etten enää muista milloin keksin riimitellä juuri niin pökkelösti kuin millaiseksi rakastumisen pakahdus aivot saattaa. Idea siis oli, että tekstin rakenne ja esteettinen arvo kuvaa myös sisältöä – eikä tämä tarkoita ettenkö olisi täysin tosissani, tietysti olen. Naurettava on se ihminen, joka väittää ettei ole koskaan käyttäytynyt typerästi ihastuttuaan. Joka tapauksessa halusin siis kirjoittaa ihastumisesta niin tyhmästi kuin miten ihastunut käyttäytyy, mutten aluksi keksinyt mitään järkevää säveltä biisille.

Viini on esitetty eri sävellyksinä ainakin kolmella tai neljällä eri Samettiklubilla. Yhteistä niille oli reggaefiilis, duuri sekä se, että sointukulku olisi jotakuinkin sama alusta loppuun. Sen verran teflonia ne kaikki versiot olivat, etten koskaan enää muistanut seuraavalla viikolla sävellystäni. Jos näin käy, en yleensä edes yritä muistella, vaan koen sävellyksen ollen niin heikko, että sen unohtaminen oli ns. luonnollinen poistuma.

Sitten keväällä 2017 otin taas kerran kitaran käteen. Aloin rimputtaa ja laulaa suoraan tätä kappaletta sellaisena, kuin se nyt on kuultavissa. Se oli hauskaa. Se oli ehkä jopa puoliksi vitsi. Eihän nyt tällaista vedä edes Koskelainen tosissaan. Päätin kuitenkin heti tehdä biisin valmiiksi, ja harmi kyllä sinne livahti b-osa, jossa soinnutus on eri kuin muussa biisissä. En siis vieläkään saanut yhden sointukierron biisiä!

Tuotannosta ei ole paljoa kerrottavaa – soitin basson ja jätin sitä korjailematta livefiiliksen säilyttämiseksi, soittelin kitaroita ja koskettimia, kaikki meni jotenkin todella nopeasti. Loppuversioon kaipasin vielä jotain mutten tiennyt mitä, ja miksatessa Ville lisäsi ekan kertsin jälkeen hienon ”reggaekaiun”.

Soitin valmiita miksauksia kavereilleni, ja tämä kappale aiheutti eniten reaktioita: iloa ja hämmennystä, innostumista ja jopa suoranaista torjuntaa. Siksi päätin heti, että tämän täytyy olla ensimmäinen sinkku.

Viini on ensimmäinen biisini, joka soi Spotifyn soittolistoilla. Sitä kautta se on myös ensimmäinen biisini, joka ylitti 10000 kuuntelun rajan. Tiedän ettei se ole paljoa, mutta se on enemmän kuin muut biisini. Siksi Viini tulee aina oleman erityislaatuinen.

Hauska video kuvattiin Pasilassa talon katolla, suurkiitokset ohjaaja Sakari Sankkiselle, kuvaaja Nestori Majoiselle sekä näyttelijöille Alli Walden ja Pauli Patinen.

Tekstin toinen säkeistö sisältää viittauksen tai oikeastaan lainauksen Jovanottin vuoden 1994 Serenata rap -hitistä. Alkuperäinen teksti kuului:”Se potessi amplificare il battito del mio cuore sentiresti un batterista di una band di metallo pesante…”

Tällä levyllä on toinenkin biisi, joka on Jovanottille velkaa, mutta siitä lisää osassa 8/11.

 

Yhden levyn tarina 4 /11, Hyppää yli

Veijarimusiikkia. Niin ne sitä kutsuivat. En ole vieläkään ihan sisäistänyt mitä kaikkea tähän Bola Bola -levyn arviossa esiintyneeseen luonnehdintaan voi kuulua, mutta jotenkin pidän siitä. Veijarimusiikki ei voi olla liian vakavaa, siinä on tietynlainen pilke silmäkulmassa, mutta kuitenkin myös oikeaa asiaa, elävän elämän maku ja ehkä hiukan rosoa pinnassa. Kyllä, juuri sellaista Koskelainen on.

Ehkä eniten veijarimusiikkia oli edellisen levyn Luita ja ketsuppia, ja akustisilla keikoilla sitä tahkoessani olen pitänyt tunteesta, kun ranne väsyy, ääni väsyy, tahtia polkeva jalka väsyy ja hikikarpalot valuvat otsalla, mutta silti paukutetaan biisi loppuun saakka. Halusin tehdä toisen sellaisen. Biisin, jossa runtataan akustista sellaisella intensiteetillä, että haperompi landola murtuu ennen toista kertsiä.

Jotenkin asiaan kuului myös samansuuntainen elämänohjeita puolittain tarjoileva teksti. Tässä ollaan, joten koitetaan nyt nauttia siitä mitä on. Ei tarvitse pingottaa koko ajan. Äläkä juo sitä tervaa.

Itse teksti on syntynyt lähes yhdellä kertaa ajatuksenvirtana, kun katselin keinuvia lapsia puistossa. Naputin riimit puhelimen muistiin ja oikeasti kirjoitin räppiä. Olin vakavasti aikeissa räpätä ainakin pari biisiä uudelle levylle, mutta sen suhteen meni pupu pöksyyn, joten sävelsinkin tällaisen rillumarein.

Biisi on levyn uusin, ja levyllä kuultava versio on sen oikeastaan ensimmäinen ja ainoa demo. Se valmistui käytännössä miksausta edeltäneenä iltana, ja liidilaulut on laulettu Artlabin studiolla miksauspäivänä. Olin ajatellut tehdä biisin kokonaan uusiksi, mutta demoa kuunnellessani päätin, hypätä sen vaiheen yli (!), koska ekaan versioon oli tarttunut jotain hillitöntä. Soitan kitarasoolon, joka ei kuulosta minulta. Soitan urkusoolon, joka piti äänitysvaiheessa luukuttaa kotona niin kovalla, että naapurit varmasti luulivat ukkelin seonneen. Soitin sekaisin kantria, rokkia, progea ja punkkia. Lopun nopeutuksia ja modulaatioita tehdessä nauratti koko ajan.

Koko biisin syntytarina on kiteytys siitä ajatuksesta, että on turha pusertaa väkisin, jos mitään ei synny. Valkoista paperia ei kannata tuijotella. Kun on oikea hetki, tällainenkin biisi tulostuu lähes itsestään mielen sopukoista kuultavaan muotoon.

Nyt tämä naurattaa kun kuuntelen. Ei se väärin ole.

Yhden levyn tarina 3/11, Superlauantai

ENSIMMÄINEN KOHTAUS

Paikka: On the Rocks
Aika: kesä 2014

-Tehdään radiomainos. Kerrotaan siinä, että uusi Super Saturday -klubi pidetään On the Rocksissa lauantaisin. Laitetaan siihen joku hyvä tanssittava rokkibiisi.
-Mikä sellainen voisi olla?
-Jaa enpä tiedäkään. Mikä kuvaisi menoa parhaiten?

Seuraavana päivänä

-En keksinyt sopivaa tanssittavaa rokkibiisiä, joten otin kitaran käteen ja tein tällaisen. Siinä on diskomainen rumpukomppi ja AC/DC-henkinen kolmen soinnun riffi. Se kuvaa hyvin sitä mitä klubi voisi olla. Teksti on siansaksaenglantia, mikä ei haittaa kun siihen kuitenkin spiikataan päälle.

Biisin riffi ja A-osa on siis tehty radiomainokseen, jossa se pyörikin Radio Helsingissä syksyllä 2014. Seuraavana talvena Super Saturday -klubi vaihtui Rockdiscoon ja mainos lakkasi pyörimästä.

PALJON MYÖHEMMIN

Sen verran monta kertaa itse kuulin mainoksen, että huomasin hyräileväni sen melodiaa ja välillä soittelin pääriffiä ilmakitaralla. Lopulta päätin, että biisi on saatettava valmiiksi. Kuka on se oikea. Kuppi teetä ja sympatiaa.

Koska A- ja B-osien välillä kului kuitenkin toista vuotta, oli koko kuvioon tullut ihan uudenlainen perspektiivi sekä ajatus minäkertojan ulkoisesta ja sisäisestä puheesta.

Aloin kirjoittaa rehvakkaasta maaseudun pojasta, joka polkee ruosteisella fillarillaan (Helkaman Hopeasauma tai Lentävä hevonen) pellonlaitaa ja huikkaa ihastukselleen, että lähdetäänpä lauantaina joraamaan. 70-luvulla. Tai voisiko se sittenkin olla 90-luvulla?

Yksittäisiä välähdyksiä on puettava kerrottavaan muotoon sanojen, sävelen ja tulkinnan symbioosilla. Maaseudun hiekkatie nimismiehenkiharoineen (Pölösen linssin läpi katsottuna), tango ja Badding, aitassa vanhat Aku Ankat ja Apu-lehdet, hyttyset ja saunaolut. Työt on tehty, pyyhitään öljyt käsistä ja laitetaan Brylcreemiä tukkaan.

Ja sitten ne karvanopat. Jytämusa vaihtui toisenlaiseen jumputukseen. 70- ja 90-lukujen maaginen yhteys. Muutettiin Stadiin ja palattiin takaisin. Tai ainakin käymään.

Meikäläistä ei sido asuinpaikat eikä duunipaikat, nyt on superlauantai ja nyt kuule mennään vailla huolta huomisesta! Oikeasti tietty toivoisin, että voitaisiin olla ihan vaan kahdestaan. Ei ole pakko edes tanssia. Jos vaikka ajellaan johonkin? Nää karvanopat on muuten 70-luvulta.

VIITTAUKSET

Melukylän sisko on tietysti Anna Sahlin, tunnetaan myös taiteilijanimellä Sahlene.

Poppaa pakaraa – Twerk SM -tiedote, Juha Ruuska

Kuka on se oikea – Ressu Redfordin soolouran aloittanut laulu Fazerin mainoksessa vuonna 1990, jossa ”Kadut kaupungin ovat pitkiä ja suoria”.

Mainoksen tekijä ja myös laulun säveltäjä sekä sanoittaja on edesmennyt Juha Tapaninen. Alunperin hän teki vain tämän mainoksessa kuultavan 15 sekunnin pätkän. ”Jo studiolla mainoslaulua äänittäessämme ajattelimme, että tästä on pakko tehdä kokonainen biisi”, Ressu muistelee.

Lipton – Teetä ja sympatiaa – Pepe & Paradisen vuoden 1971 Lipton-mainoslaulua ei koskaan tehty kokonaiseksi biisiksi.

Markku Johansson & Pepe Willbergin sävellys ja Vexi Salmen sanoitus on yhä monelle tuttu:”Niin valoisaksi päivän saa kuppi teetä ja sympatiaa. Kun kosketuksen lämpöisen tunnet virkistyen oot onnellinen.” Tekisiköhän Pepe sen nyt valmiiksi, jos kauniisti pyydettäisiin?

 

Yhden levyn tarina 2/11, Muurit kaatuu

Levyn avausraita on tärkeä. Sen pitää koukuttaa heti, sen pitää luvata paljon ja sen pitää innostaa kuuntelemaan mitä muuta tällä kokonaisuudella on tarjota.

Paljon vaadittu, kun biisiä ei kuitenkaan voi tehdä täsmätyönä avausraidaksi, varsinkaan kun mitään kokonaisuutta ei vielä ole edes olemassa. Muurit kaatuu valikoitui levyn avausbiisiksi vasta kun kaikki oli äänitetty ja kuuntelin ensimmäisiä miksauksia. Räjähtävä alku, monipuolisuus ja konventioiden murtaminen – ne olivat elementit, jotka halusin ensimmäisenä tarjota kuulijalle. Että äläpä kuvittelekaan, että täältä tulisi vain sitä samaa moneen kertaan pureskeltua pullaa.

Biisin syntyhistoria on monipolvinen, kaoottinen ja useiden kerrostumien yhteennivoutuma. Tarina alkaa vuodesta 2008.

Spumanti Crush: Control

Kesällä 2008 jäin pois Ari Koivusen yhtyeestä tehdäkseni omaa musiikkia. Reilun vuoden kiertämisen jälkeen olin tullut siihen tulokseen, että vaikka pidän hevistäkin, en ole hevimuusikko, ja vaikka kitara kädessä lavalla keekoilu on kivaa hommaa, olen mieluummin oman yhtyeeni liideri ja solisti.

Nopeasti perustettu ja vain hetken elänyt kokoonpano Spumanti Crush äänitti EP:nsä heti samana kesänä, ja sen biiseistä kolme (Little By Little, Sayonara ja Spaceship) päätyi myöhemmin vuonna 2010 julkaistulle soololevylleni. Energinen kaaosta ja heittäytymistä käsittelevä Control ei tullut mukaan muistaakseni siitä yksinkertaisesta syystä, että siitä kuulsi läpi sellaisia Foo Fighters -vaikutteita, joita en halunnut kantaa mukanani. Samoihin aikoihin soitettiin paljon Foo Fighters -tribuuttikeikkoja, enkä kai halunnut että kukaan pitäisi minua kolmen pennin Dave Grohl -imitaattorina. Tai sitten bändi äänesti sitä vastaan, en muista. Soololevyäni tehtiin kuitenkin melko bändimeiningillä, eli en edes halunnut päättää kaikesta itse.

Spumanti Crushin EP-julkkareissa kuvattiin jopa Control-biisin video, mutta sitä ei kai koskaan ehditty julkaista YouTubessa, ja minun ainoa kopioni oli kovalevyllä, joka sittemmin lakkasi toimimasta. Biisi siis tavallaan katosi.

Minua jäi vuosiksi vaivaamaan kaksi asiaa liittyen tähän bisiin: sen sisältämä energia ja vielä spesifimmin todella hyvädraivinen Jari Ilomäen soittama bassoraita. Vuoden 2011-2012 Bola Bola -sessioiden aikaan sain Antti Kajanukselta vanhat Spumanti Crush -raidat, ja aloin oitis diggailla tätä bassoraitaa.

The Sun Is The Same

Kesällä 2014 koitin epätoivoisesti saada valmiiksi toista englanninkielistä levyäni, joka ei ole ilmestynyt vieläkään. Levyn työnimi on The Sun Is The Same, ja sen olisi määrä esitellä uudistunut ja konventioiden kahleista vapautunut artisti. Kasasin itselleni sellaisen odotuksen ettei sen täyttämiseen ole ollut aikaa tai rahkeita.

Ava Jacks -sinkku oli ilmestynyt jo pari vuotta aikaisemmin ja juuri julkaistu Kites & Bubbles esitteli enemmän soundeihin ja erilaisten asioiden yhdistelyyn nojaavan tuotantotyylini. Siispä pyörittelin tuota vanhaa bassoraitaa erilaisten rumpukomppien kanssa, vaihtelin soinnutuksia ja instrumentaatioita ja lopulta sävelsin kokonaan uudet melodiat. Kirjoitin koko ajan uusia tekstejä. Control oli kadonnut, tilalle oli syntymässä biisi nimeltään One of These Days.

Muistan lämpimiä heinäkuun 2014 päiviä, kun äänitin olohuoneessa kitararaitoja. Muistan kuinka soitin ja ohjelmoin syntikoita pimeinä syysiltoina työhuoneessa ja treenikämpällä. Muistan kuinka kuuntelin miksausta toisensa perään kunnes lopulta vaimo kysyi ”yhäkö sä teet tota samaa biisiä”?

Soitin One of These Daysiä myös soolona akustisesti keikoilla Dan Reediä lämpätessä ja kerran Samettiklubilla. Mutta ei se silti tuntunut valmiilta. Kuten ei koko levykään.

Vuonna 2016 aloin kirjoittaa koko levyä uusiksi. Päätin, että hahmoton idea on yhä toteuttamiskelpoinen, mutta tähän mennessä tulostuneet biisit olivatkin vain harjoituskappaleita. Heippa.

Valitsin aivan uuden dogmamenettelyn: kirjoitin ensin vain tekstit (tässä vaiheessa ei ollut lupa säveltää mitään). Nyt olen sävellysvaiheessa, ja tässä vaiheessa ei ole lupa vielä miettiä ensimmäistäkään sovituksellista tai tuotannollista ratkaisua. Tämä vie vielä aikaa, mutta nyt jo näyttää siltä, että se kannattaa. Mutta se on ihan eri levyn tarina, eli siitä ei tässä enempää.

Viikonloppu, Los Angeles, autoradio, rakkaus ja mielenosoitus

Joskus tekstissä on olennaista vain tietty tilanne tai tunnelma.

Lapsuuteni 80-luvun popmusiikin käytetyimpiä riimipareja (ainakin siltä se tuntui) oli ”city lights” ja ”shining bright”. Kaupungin keskusta oli romantiikkaa täynnä oleva nuorisokulttuurin ihmemaa, jossa neonkylttien loisteessa vellova uusi sukupolvi haki paikkaansa maailmassa, yhteiskunnassa elämässä ja rakkaudessa. Kireät farkut, hiuslakka, purkka ja pussikalja. Perjantai-ilta, maaginen hetki, jossa kouluarjen asetelmat unohtuivat ja tutut kaupungin kulmat muuttuivat houkutuksia ja vaaroja viliseväksi viidakoksi. Joskus pelkkä alkuillan matkaaminen kohti keskustaa riitti luomaan sen tunnelman, että elämä on tässä ja nyt.

Aikuinenkin – elämäntilanteesta riippuen eri tavoin – tuntee tämän fiiliksen. Kun perjantai-iltana suuntaa kohti illanviettoa tai tapaamista, konserttia, juhlaa, karaokebaaria tai kotipubia, maanantain duuniarki on jossain kaukaisessa tulevaisuudessa ja kuka tietää kehen sitä vielä tänään sattuu törmäämään tai kuinka mainion seurueen kanssa iltaa vietetäänkään. Sitä voisi kutsua vaikka vahvaksi juhlan tai seikkailun toivoiseksi odotusfiilikseksi.

Koin tämän odotusfiiliksen erityisen vahvasti Amerikan-reissulla eräänä perjantai-iltana joitain vuosia sitten, kun ajoimme ystäväni kanssa kohti Los Angelesia. Radiojuontaja puhkui intoa alkavasta viikonlopusta ja soitti menevää alkuillan musaa, ja me tiesimme että siellä se Sunset Strip odottaa ja pian me olisimme myös mukana menossa – ytimessä, osana the juttua! Myöhemmin ajateltuna juuri tämä fiilis on sen illan parhaita muistoja. Muutenkin oli toki kivaa – tapasimme sinä iltana ystäviä ja uusia tuttuja, joimme olutta, kuuntelimme musaa, jatkoilla grillattiin pihalla ja kuultiin tarinoita sieltä ja täältä. Mutta jostain syystä päällimäisenä muistan SEN fiiliksen. Odotusfiiliksen. Silloin päätin, että tämä pitää joskus yrittää vangita biisintekstiin.

Matkan ei tarvitse myöskään kohdistua vain illanviettoon. Se voi olla suunnitelma tai matka kohti suurta yhteistä tapahtumaa. Olen pari kertaa ollut mukana Pride-juhlissa ja ihaillut sitä valmistautumisen ja yhdessä tekemisen määrää ja vaivaa, minkä asialle omistautuneet ihmiset ovat nähneet. Rakkauden vuoksi. Yhteisen asian vuoksi. Yhtenäisyys, kokoontumiset, mielenosoitukset, joukkovoima, rakkaus voittaa. Antaa palaa!

Tässä biisissä pieni porukka on matkalla kaupungin keskustaan sen vuoksi, että he uskovat muihin ihmisiin, kaupunkiin, hyvään, rakkauteen ja siihen, että yksittäisistä asioista syntyy yhdessä suurempia.

Joskus asiat tapahtuvat nopeasti

En heti edes ajatellut tätä biisiä osaksi Koskelaisen kakkoslevyä. Toin Artlabille biisejä Ville Liukkosen miksattavaksi ryppäissä. Ensin kolme biisiä, sitten neljä, sitten pari lisää… ja samalla ajauduin viimeiseen taiteelliseen kriisiin: levylle äänitetyistä yhdestätoista biisistä kolme ei tuntunutkaan enää hyviltä. Sitä on vaikea selittää. Kun on tehnyt biisin, soittanut, laulanut ja äänittänyt sen. On todennut, että tämä on nyt valmis. Sitten toteaakin ”mutta tämä ei ole hyvä”.

Päätin, että ainakin yksi biisi on nyt heti löydettävä jostain. Kaivoin esiin vanhan The Sun Is The Same -tuotantokovalevyn, otin biisin sellaisenaan ja aloin laulaa uutta tekstiä sen päälle. Koko homma sujui ihmeen vaivattomasti, ja aiemmin puolivalmiilta tuntunut soundikudelma ja itse biisi olivatkin siinä.

Vein pohjan Artlabiin ja lopulta lauloin sen siellä studiolla kesken levyn miksausten. Tässä kappaleessa on siis sekä levyn vanhin että levyn uusin raita.

-Luca-

PS. Seuraavassa jaksossa puhutaan radiomainoksista ja 70-luvusta.

Yhden levyn tarina 1/11,  Luova iltapäivä

Luova iltapäivä on Koskelaisen kakkosalbumi, joka ilmestyi 30.8.2017. Tämä blogisarja kertoo miten levy syntyi ja minkälaiset asiat vaikuttivat sen sisältöön.

Miksi albumi?

Popmusiikissa albumimuoto ei ole enää itsestäänselvyys, ja moni julkaiseekin nykyään paljon yksittäisiä biisejä tai 3-5 biisin EP:itä. Koskelaisen kohdalla kaikki muodot ovat yhtä luontevia: kolme ensimmäistä julkaisua olivat netti-EP:itä ja vuoden 2012 Bola Bola -levyn lisäksi on myös olemassa Herää-niminen ”koditon” singlejulkaisu. Luova iltapäivä ei ole musiikillis-esteettisesti yhtenäinen teos tai kokoelma samanhenkisiä biisejä. Valtaosa levyn teksteistä käsittelee toki löyhästi lähtemisen ja palaamisen tematiikkaa, mutta tämäkin on vasta levyn biisien valikoitumisen jälkeinen havainto ja enemmän alitajuista kuin suunnitelmallista yhtenäisyyttä. Levyn biisit olisi siis hyvin voitu julkaista myös jokainen erikseen eikä niitä sido toisiinsa juuri muu kuin esittäjä.

Miksi ne sitten julkaistiin yhtenä levynä? Koska halusin tehdä niin. Tämä levyn tekoa luotaava blogisarja kertoo eniten juuri tästä osasta luovaa projektia: kun tekijän täytyy vain päättää, että ”tämä tehdään nyt näin” tai ”tämä on nyt valmis”. Ei ole olemassa pakottavia sääntöjä tai muuta kuin konventioita, joita ei niitäkään tarvitse noudattaa, jos siltä ei tunnu. Se on taiteen tekemisen ihanuus: saa tehdä mitä huvittaa!

Alkuperäinen suunnitelma

Koskelaisen debyyttialbumin jälkeen syksyllä 2012 päätin heti, että haluaisin tehdä nopeasti ainakin kaksi albumillista lisää, ja niiden jälkeenkin on hahmoteltuna monenlaisia mahdollisia teoksia ja julkaisumuotoja.

Jostain nuoruuden musiikkidiggailusta minulle on jäänyt alitajuntaan kolmen albumin kokonaisuus ja se, kuinka niistä keräämällä saa jo monipuolisen livesetin esitettäväksi. Mahdollinen lähde tälle ajatusmallille ovat lapsuuden sankarini Kiss. Yhtye julkaisi 70-luvulla nopeaan tahtiin kolme studioalbumia ja niiden jälkeen kokoelmamaisen livelevyn, sen jälkeen toiset kolme albumia, taas livelevyn ja myös varsinaisen kokoelman.

Olen tehnyt biisejä 30 vuoden ajan, ja mm. Samettiklubi-lauluntekijäklubini tiimoita on pöytälaatikkoon jäänyt kymmeniä mahdolisesti käyttökelpoisia biisejä – osa raakileita, osa valmiita ja vain oikeaa hetkeään odottavia.

Biisillä on mielestäni kolme eri syntyhetkeä: ensimmäinen on kun se varsinaisesti keksitään ja kirjoitetaan (tämä saattaa olla myös pidemmän aikavälin jakso), toinen on kun sitä esitetään keikoilla ja kolmas, kun siitä julkaistaan ensimmäinen (tai varsinainen) äänitetty versio.

Ensimmäisen eli biisin varsinaisen kirjoittamisen hetken rajaaminen on hankalaa. Joskus 90% biisistä voi syntyä yhdellä istumalla, mutta jokin itseä häiritsevä asia loksahtaa paikoilleen vasta vuosien kuluttua. Joskus teksti elää vielä äänityshetkellä, toisinaan biisin c-osa tulee soitettua joka kerta eri tavalla. Historia tuntee myös lukuisia rock-klassikoita, joita alkuperäisyhtye ei ole koskaan esittänyt kahta kertaa samalla tavalla. Ikoniseksi jäänyt alkuperäislevytys on lopulta vain yksi tukinta sadoista mahdollisista. On siis ainoastaan biisintekijän, artistin ja levytuottajan mielivaltaisesti päätettävä, milloin biisi on valmis tai edes riittävän valmis julkaistavaksi.

Kantaesitys keikalla on itselleni merkittävä kahdesta syystä. Ensinnäkin pidän taidetta ihmisten välisenä kommunikaationa ja siksi koen viestintäteorian mukaisesti, että ollakseen olemassa teos tarvitsee vastaanottajan. Onko biisi olemassa, jos sen on soittanut vain itselleen syvällä metsässä missä kukaan ei ollut kuulemassa? Entä jos sen samalla äänittääkin, ja joku kuulee myöhemmin äänityksen? Tai jos se on vain paperilla pöytälaatikossa, mistä joku myöhemmin löytääkin merkinnät? Mahdollisesti biisi herää olemaan sillä hetkellä kun joku kuulee äänityksen tai löytää paperin, mutta tekijänä haluan itse olla paikalla teoksen ”heräämisen” hetkellä.

Toinen syy on puhtaasti artistinen: vaikka biisiä kuinka hioo ja harjoittelee kotona, se paljastaa yleisön edessä itsestään aina jotain uutta. On vanha nyrkkisääntö, että biisi muokkaantuu jonkin verran keikoilla, jonka takia sitä kannattaisikin esittää parikymmentä kertaa ennen levyttämistä, mikäli sellaiseen on mahdollisuus. Luovan iltapäivän kappaleista Viini on sellainen, että siitä on soitettu parin vuoden aikana ainakin kolme täysin erilaista versiota.

Mikä tekee ensimmäisestä levytetystä versiosta merkittävän? Useimmiten siitä tulee ns. alkuperäisversio, jonka variaatioita kaikki myöhemmät versioinnit ovat. Alkuperäislevytys on myös dokumentaarinen todiste siitä, miltä artisti kuulosti kappaleen julkaisuhetkellä. Tämän ajatuksen on lanseerannut John Lennon puhuessaan The Beatlesin ensilevyistä, jotka olivat ”dokumentti siitä keitä me olimme ja mitä me teimme siihen aikaan”.

Mitä tapahtui?

Luova iltapäivä oli ensin työnimeltään vain Koskelaisen kakkosalbumi, myöhemmin mm. Taikaviitan uudet seikkailut. Levylle oli keväällä 2013 tarjolla neljätoista eri biisiä, joista lopulta maaliin pääsi vain yksi ja sekin täysin muuttuneessa muodossa. Niiden sijaan levylle tuli mm. ensimmäinen koskaan säveltämäni biisi, radiomainos, kappale, joka oli tarkoitettu aivan eri levylle, demo sekä monia pitkän kypsyttelyn tuloksia.

Eniten tähän levyn sisällön muokkaantumiseen vaikutti artistin elämäntilanne: ns. ruuhkavuodet sitoivat muihin töihin ja perhe-elämään niin, ettei välillä ollut moneen viikkoon aikaa edes miettiä musiikin tekemistä. Moni puolivalmis biisi ei ottanutkaan tuulta siipiensä alle, jossain vaiheessa ideoita ja erilaisia nimikkeitä oli lähes kolmekymmentä, ja lopulta oli vain pakko merkitä kalenteriin päivämäärä, jolloin levy julkaistaan, oli valmis tai ei.

Deadline on tehokas motivaattori, tämän ajatuksen olen valmis allekirjoittamaan. Minun oli pakko käydä kaikki puolivalmiit ideat läpi, koska halusin tietää mikä niistä kertoisi minulle, että nyt on sen aika valmistua biisiksi. Elokuussa 2017 ilmeistyi lopulta levy, joka myös ns. puhdisti pöydän – käyttämättä jääneet ideat on nyt säilötty syvälle pöytälaatikkoon, ja kolmoslevyn teko alkaa täysin nollasta.

Tässä blogisarjassa käydään läpi koko Luova iltapäivä levyn synty biisi kerrallaan, ja viimeisessä osassa pohditaan yleisempiä sekä tulevaisuutta.

Aikajana:

1986: Kirjoitin 13-vuotiaana ensimmäiset biisini, yksi niistä oli silloisen bändini kosketinsoittajan tekstittämä Empty Mind, joka monien mutkien jälkeen päätyi Luovan iltapäivän lopetusbiisiksi. Samoihin aikoihin vierailin treenikämpällä, johon viitataan Tennarit-biisissä ja näin myös ostarin takametsäkujalla tekstin, joka mainitaan Torakassa.

1993-2008: Julkaisin eri kokoonpanoilla EP:itä, promoja, sinkkuja ja demoja sekä kirjoitin hurjan määrän biisejä mahdollista myöhempää käyttöä varten.

2002: Samettiklubilla on taltioitu ensimmäinen otos Luova iltapäivä -nimisestä kappaleesta, josta julkaistiin versio myös Koskelaisen Syys-EP:llä 2011. Sittemmin käytin siitä pari kohtaa, joista syntyi lopulta uuden levyn Alkuun palannut.

2008: Jari Ilomäki soitti Spumanti Crush -yhtyeen sessioissa bassoraidan kappaleeseen, joka julkaistiin ”What We Did Last Summer”-EP:llä. Tämä bassoraita on Muurit kaatuu -kappaleen peruspilari ja samalla ainoa asia, mitä en ole itse soittanut tällä levyllä.

2010-2012: Julkaisin englanninkielisen soololevyni ”Look Back in Laughter”, kolme Koskelaisen EP:tä sekä ”Bola Bola”-albumin. Näiden jäljiltä jäänyt biisiaines oli oleva uuden Koskelainen-levyn materiaali.

2013-2017: Kirjoitin ja äänittelin minkä ehdin, soitin biisejä Samettiklubeilla ja jonkin verran myös Koskelaisen Iskelmäkerhon keikoilla. Muokkasin ja deletoin, tungin syvälle pöytälaatikkoon ja kaivoin sieltä uudelleen esiin. Helmikuussa 2014 julkaisin Herää-singlen, mutta heti sen jälkeen tuli niin paljon muuta puuhaa, että tekeminen käytänössä keskeytyi yli vuodeksi. Lopulta keväällä 2017 päätin, että levyn on nyt aika ilmestyä siinä muodossa missä se on juuri nyt.

Kirjoitin, äänitin, editoin ja muokkasin loppuun saakka, eli miksaaja sai muokattuja raitoja vielä kesken miksausten.

14.-21.6.2017 Ville Liukkonen miksasi levyn Artlab-studiolla.

Heinäkuun aikana Jussi Liukkonen masteroi levyn, Jessica Häyhä otti kansikuvat, minä kirjoitin tekstit, Sakari Sankkinen ohjasi ja Nestori Majoinen kuvasi Viini-videon.

Elokuussa Riku Turunen taittoi kannet ja Z-Trading monisti levyt ja hoiti digijakelun sekä promopostitukset. Stefan Gargano teki Takaisin-videon ja julkkarit pidettiin Singersissä 30.8.

Tervetuloa lukemaan yhden levyn tarinaa!

Ensimäisen osan kuvassa olen 13-vuotias ja juuri säveltänyt tämän levyn päätösraidan, josta kerrotaan tämän blogisarjan osassa 10/11.

Luca ”Koskelainen” Gargano

Koskelainen – Luova iltapäivä

Lehdistötiedote – vapaa julkaistavaksi heti

Artisti: Koskelainen
Levy: Luova iltapäivä
Julkaisu: 30.8.2017
Label: Samettituotanto
Koodi: Sametti-02
Tyyli: pop, indie, rock, electro

 

Koskelainen on tullut takaisin

Vuonna 2012 kehutun debyyttialbuminsa julkaissut Koskelainen on saanut kakkoslevynsä valmiiksi. Popilla ei edelleenkään ole rajoja, kun Koskelainen muodostaa oman pienen universuminsa reggaepopista retrorockiin ja soulista ysäridiskoon. Mukana heiluvat taideopiskelijat, hipit ja rokkarit; mikään ei ole vierasta eikä mikään ole pyhää.

Bola Bola (2012) oli Koskelaisen ensimmäinen oma tuotanto, ja se sai mediassa kiittävää kritiikkiä:

-”Onnistuneita tyyliharjoitelmia. Levyn äänimaailma tuo mieleen Jori Sjöroosin sekä Mika Rätön ja Jussi Lehtisalon tuotokset. Vakuuttava ensilevy.” (4/5, Rumba 1/2013)

-”Taitavasti tehtyjä ja soitettuja biisejä, vahvaa otetta ja ammattimaista nokkeluutta erityisesti sovituksissa.” (3/5, Hämeen Sanomat 21.12.2012)

Koskelainen on laulaja-lauluntekijä Luca Garganon alter ego ja debytointi tuottajana. ”Ennen halusin olla vain biisintekijä ja solisti, mutta nykyään olen kiinnostunut myös sovittamisesta ja koko äänimaailman rakentamisesta.” Edeltäjänsä tavoin Luova iltapäivä on tehty itsenäisesti Koskelaisen kotipajassa. Kokeilunhimo ei ole laantunut, ja uusi levy on soundillisesti edeltäjäänsä hiukan voimakkaampi. Rockimpi. Popimpi. Discompi. Enempi.

Suurin osa Luova iltapäivä -levyn teksteistä pyörii lähtemisen ja palaamisen teeman ympärillä: etsikkoretket ja koti, paikkaan kuuluminen ja kuulumattomuus, lähtöpäätös ja lupaus takaisin paluusta.  ”Asioille pitää antaa aikaa ja etäisyyttä. Pitää voida lähteä ja pitää voida palata. Henkisesti ja fyysisesti. Niin kotoa, kotikaupungistaan, maastaan tai muuten kurjaksi käyneistä kuvioista. Elämä on rikkaampi kuin vain se näkymä, joka juuri nyt on ympärillä.”

”Saatan alitajuisesti miettiä esimerkiksi nuoruuttani Porvoossa ja tunnetta, että vain sieltä pois lähtemällä voisi ikinä päästä mihinkään. No, nyt olen päässyt 50 kilometrin päähän! Porvoolaista 80-luvun popmusiikkia tunteva voi muuten löytää levyltä viittauksen niin ikään porvoolaisen Teleksin Markus Koskisen Walk-yhtyeen samaa teemaa käsittelevään biisiin. Tällaiset puoli-inside-intertekstuaalisuudet ovat minulle tyypillistä huumoria. Teksteissä on usein kolme tasoa: näkyvä pinta, allegoria tai muu tulkintatapa sekä jokin henkilökohtaisempi viittaus.”

Iltapäivä kesti viisi vuotta

”Kun Bola Bola ilmestyi, olin alle vuoden ikäisen lapsen tuore isä. Olin innoissani heti äänittämässä levylle jatkoa, vaikka aikaa alkoikin kulua enemmän perhepiirissä. Tein myös paljon keikkoja, perustin lasten nettiradion ja haalin erilaisia töitä. Kun lapsia tuli pari lisää ja onnistuneet työt ruokkivat toisiaan, sain todeta konkreettisesti, mitä ruuhkavuodet-termillä tarkoitetaan: moneen kuukauteen en ehtinyt avata studiokonetta tai jaksanut edes soitella kitaraa vapaa-ajalla.”

Talven 2014 Herää-singlen piti olla maistiainen uudelta levyltä. Levy siirtyikin kolmella vuodella kiireen sekä epävarmuuden vuoksi, ja sen jokainen biisi meni uusiksi. ”Kävin läpi normaalit taiteilijan kriisit: epätoivon, riittämättömyyden tunteen ja koko tekemisen turhuuden. Kaikki mielestäni huonokin musiikki kuulosti paremmalta kuin mikään mitä olin itse saanut aikaiseksi. Joitain biisejä on kehitelty ja muokattu monta vuotta, toiset taas ovat kypsyneet pitkään vain alitajunnassa, ja sitten ne on ikään kuin kerralla tulostettu äänelliseen muotoon.”

”Soitin, lauloin ja äänitin, mutta tällä kertaa en kuitenkaan miksannut levyä itse. Artlabin Ville Liukkonen sai antaa oman panoksensa levyn lopulliseen sointiin, ja hienon panoksen antoikin: hän sai miksatessaan Luovan iltapäivän kuulostamaan juuri siltä miltä halusinkin – monipuoliselta ja ilmavalta!”

Luova iltapäivä Spotifyssa