Yhden levyn tarina 1/11,  Luova iltapäivä

Luova iltapäivä on Koskelaisen kakkosalbumi, joka ilmestyi 30.8.2017. Tämä blogisarja kertoo miten levy syntyi ja minkälaiset asiat vaikuttivat sen sisältöön.

Miksi albumi?

Popmusiikissa albumimuoto ei ole enää itsestäänselvyys, ja moni julkaiseekin nykyään paljon yksittäisiä biisejä tai 3-5 biisin EP:itä. Koskelaisen kohdalla kaikki muodot ovat yhtä luontevia: kolme ensimmäistä julkaisua olivat netti-EP:itä ja vuoden 2012 Bola Bola -levyn lisäksi on myös olemassa Herää-niminen ”koditon” singlejulkaisu. Luova iltapäivä ei ole musiikillis-esteettisesti yhtenäinen teos tai kokoelma samanhenkisiä biisejä. Valtaosa levyn teksteistä käsittelee toki löyhästi lähtemisen ja palaamisen tematiikkaa, mutta tämäkin on vasta levyn biisien valikoitumisen jälkeinen havainto ja enemmän alitajuista kuin suunnitelmallista yhtenäisyyttä. Levyn biisit olisi siis hyvin voitu julkaista myös jokainen erikseen eikä niitä sido toisiinsa juuri muu kuin esittäjä.

Miksi ne sitten julkaistiin yhtenä levynä? Koska halusin tehdä niin. Tämä levyn tekoa luotaava blogisarja kertoo eniten juuri tästä osasta luovaa projektia: kun tekijän täytyy vain päättää, että ”tämä tehdään nyt näin” tai ”tämä on nyt valmis”. Ei ole olemassa pakottavia sääntöjä tai muuta kuin konventioita, joita ei niitäkään tarvitse noudattaa, jos siltä ei tunnu. Se on taiteen tekemisen ihanuus: saa tehdä mitä huvittaa!

Alkuperäinen suunnitelma

Koskelaisen debyyttialbumin jälkeen syksyllä 2012 päätin heti, että haluaisin tehdä nopeasti ainakin kaksi albumillista lisää, ja niiden jälkeenkin on hahmoteltuna monenlaisia mahdollisia teoksia ja julkaisumuotoja.

Jostain nuoruuden musiikkidiggailusta minulle on jäänyt alitajuntaan kolmen albumin kokonaisuus ja se, kuinka niistä keräämällä saa jo monipuolisen livesetin esitettäväksi. Mahdollinen lähde tälle ajatusmallille ovat lapsuuden sankarini Kiss. Yhtye julkaisi 70-luvulla nopeaan tahtiin kolme studioalbumia ja niiden jälkeen kokoelmamaisen livelevyn, sen jälkeen toiset kolme albumia, taas livelevyn ja myös varsinaisen kokoelman.

Olen tehnyt biisejä 30 vuoden ajan, ja mm. Samettiklubi-lauluntekijäklubini tiimoita on pöytälaatikkoon jäänyt kymmeniä mahdolisesti käyttökelpoisia biisejä – osa raakileita, osa valmiita ja vain oikeaa hetkeään odottavia.

Biisillä on mielestäni kolme eri syntyhetkeä: ensimmäinen on kun se varsinaisesti keksitään ja kirjoitetaan (tämä saattaa olla myös pidemmän aikavälin jakso), toinen on kun sitä esitetään keikoilla ja kolmas, kun siitä julkaistaan ensimmäinen (tai varsinainen) äänitetty versio.

Ensimmäisen eli biisin varsinaisen kirjoittamisen hetken rajaaminen on hankalaa. Joskus 90% biisistä voi syntyä yhdellä istumalla, mutta jokin itseä häiritsevä asia loksahtaa paikoilleen vasta vuosien kuluttua. Joskus teksti elää vielä äänityshetkellä, toisinaan biisin c-osa tulee soitettua joka kerta eri tavalla. Historia tuntee myös lukuisia rock-klassikoita, joita alkuperäisyhtye ei ole koskaan esittänyt kahta kertaa samalla tavalla. Ikoniseksi jäänyt alkuperäislevytys on lopulta vain yksi tukinta sadoista mahdollisista. On siis ainoastaan biisintekijän, artistin ja levytuottajan mielivaltaisesti päätettävä, milloin biisi on valmis tai edes riittävän valmis julkaistavaksi.

Kantaesitys keikalla on itselleni merkittävä kahdesta syystä. Ensinnäkin pidän taidetta ihmisten välisenä kommunikaationa ja siksi koen viestintäteorian mukaisesti, että ollakseen olemassa teos tarvitsee vastaanottajan. Onko biisi olemassa, jos sen on soittanut vain itselleen syvällä metsässä missä kukaan ei ollut kuulemassa? Entä jos sen samalla äänittääkin, ja joku kuulee myöhemmin äänityksen? Tai jos se on vain paperilla pöytälaatikossa, mistä joku myöhemmin löytääkin merkinnät? Mahdollisesti biisi herää olemaan sillä hetkellä kun joku kuulee äänityksen tai löytää paperin, mutta tekijänä haluan itse olla paikalla teoksen ”heräämisen” hetkellä.

Toinen syy on puhtaasti artistinen: vaikka biisiä kuinka hioo ja harjoittelee kotona, se paljastaa yleisön edessä itsestään aina jotain uutta. On vanha nyrkkisääntö, että biisi muokkaantuu jonkin verran keikoilla, jonka takia sitä kannattaisikin esittää parikymmentä kertaa ennen levyttämistä, mikäli sellaiseen on mahdollisuus. Luovan iltapäivän kappaleista Viini on sellainen, että siitä on soitettu parin vuoden aikana ainakin kolme täysin erilaista versiota.

Mikä tekee ensimmäisestä levytetystä versiosta merkittävän? Useimmiten siitä tulee ns. alkuperäisversio, jonka variaatioita kaikki myöhemmät versioinnit ovat. Alkuperäislevytys on myös dokumentaarinen todiste siitä, miltä artisti kuulosti kappaleen julkaisuhetkellä. Tämän ajatuksen on lanseerannut John Lennon puhuessaan The Beatlesin ensilevyistä, jotka olivat ”dokumentti siitä keitä me olimme ja mitä me teimme siihen aikaan”.

Mitä tapahtui?

Luova iltapäivä oli ensin työnimeltään vain Koskelaisen kakkosalbumi, myöhemmin mm. Taikaviitan uudet seikkailut. Levylle oli keväällä 2013 tarjolla neljätoista eri biisiä, joista lopulta maaliin pääsi vain yksi ja sekin täysin muuttuneessa muodossa. Niiden sijaan levylle tuli mm. ensimmäinen koskaan säveltämäni biisi, radiomainos, kappale, joka oli tarkoitettu aivan eri levylle, demo sekä monia pitkän kypsyttelyn tuloksia.

Eniten tähän levyn sisällön muokkaantumiseen vaikutti artistin elämäntilanne: ns. ruuhkavuodet sitoivat muihin töihin ja perhe-elämään niin, ettei välillä ollut moneen viikkoon aikaa edes miettiä musiikin tekemistä. Moni puolivalmis biisi ei ottanutkaan tuulta siipiensä alle, jossain vaiheessa ideoita ja erilaisia nimikkeitä oli lähes kolmekymmentä, ja lopulta oli vain pakko merkitä kalenteriin päivämäärä, jolloin levy julkaistaan, oli valmis tai ei.

Deadline on tehokas motivaattori, tämän ajatuksen olen valmis allekirjoittamaan. Minun oli pakko käydä kaikki puolivalmiit ideat läpi, koska halusin tietää mikä niistä kertoisi minulle, että nyt on sen aika valmistua biisiksi. Elokuussa 2017 ilmeistyi lopulta levy, joka myös ns. puhdisti pöydän – käyttämättä jääneet ideat on nyt säilötty syvälle pöytälaatikkoon, ja kolmoslevyn teko alkaa täysin nollasta.

Tässä blogisarjassa käydään läpi koko Luova iltapäivä levyn synty biisi kerrallaan, ja viimeisessä osassa pohditaan yleisempiä sekä tulevaisuutta.

Aikajana:

1986: Kirjoitin 13-vuotiaana ensimmäiset biisini, yksi niistä oli silloisen bändini kosketinsoittajan tekstittämä Empty Mind, joka monien mutkien jälkeen päätyi Luovan iltapäivän lopetusbiisiksi. Samoihin aikoihin vierailin treenikämpällä, johon viitataan Tennarit-biisissä ja näin myös ostarin takametsäkujalla tekstin, joka mainitaan Torakassa.

1993-2008: Julkaisin eri kokoonpanoilla EP:itä, promoja, sinkkuja ja demoja sekä kirjoitin hurjan määrän biisejä mahdollista myöhempää käyttöä varten.

2002: Samettiklubilla on taltioitu ensimmäinen otos Luova iltapäivä -nimisestä kappaleesta, josta julkaistiin versio myös Koskelaisen Syys-EP:llä 2011. Sittemmin käytin siitä pari kohtaa, joista syntyi lopulta uuden levyn Alkuun palannut.

2008: Jari Ilomäki soitti Spumanti Crush -yhtyeen sessioissa bassoraidan kappaleeseen, joka julkaistiin ”What We Did Last Summer”-EP:llä. Tämä bassoraita on Muurit kaatuu -kappaleen peruspilari ja samalla ainoa asia, mitä en ole itse soittanut tällä levyllä.

2010-2012: Julkaisin englanninkielisen soololevyni ”Look Back in Laughter”, kolme Koskelaisen EP:tä sekä ”Bola Bola”-albumin. Näiden jäljiltä jäänyt biisiaines oli oleva uuden Koskelainen-levyn materiaali.

2013-2017: Kirjoitin ja äänittelin minkä ehdin, soitin biisejä Samettiklubeilla ja jonkin verran myös Koskelaisen Iskelmäkerhon keikoilla. Muokkasin ja deletoin, tungin syvälle pöytälaatikkoon ja kaivoin sieltä uudelleen esiin. Helmikuussa 2014 julkaisin Herää-singlen, mutta heti sen jälkeen tuli niin paljon muuta puuhaa, että tekeminen käytännössä keskeytyi yli vuodeksi. Lopulta keväällä 2017 päätin, että levyn on nyt aika ilmestyä siinä muodossa missä se on juuri nyt.

Kirjoitin, äänitin, editoin ja muokkasin loppuun saakka, eli miksaaja sai muokattuja raitoja vielä kesken miksausten.

14.-21.6.2017 Ville Liukkonen miksasi levyn Artlab-studiolla.

Heinäkuun aikana Jussi Liukkonen masteroi levyn, Jessica Häyhä otti kansikuvat, minä kirjoitin tekstit, Sakari Sankkinen ohjasi ja Nestori Majoinen kuvasi Viini-videon.

Elokuussa Riku Turunen taittoi kannet ja Z-Trading monisti levyt ja hoiti digijakelun sekä promopostitukset. Stefan Gargano teki Takaisin-videon ja julkkarit pidettiin Singersissä 30.8.

Tervetuloa lukemaan yhden levyn tarinaa!

Ensimäisen osan kuvassa olen 13-vuotias ja juuri säveltänyt tämän levyn päätösraidan, josta kerrotaan tämän blogisarjan osassa 10/11.

Luca ”Koskelainen” Gargano