Nostalgikko

Minua on syystäkin kutsuttu nostalgikoksi, sillä säästän asioita ja mielelläni palaan niihin aika ajoin. Jos kaveripiirissä etsitään yhteisiä muistoja kuten kuvia, äänitteitä tai videoita, minun puoleeni kannattaa kääntyä. Äänitän, kuvaan, taltioin ja varastoin. Säilytän flyerit ja lehtileikkeet, kirjeet ja kiitoskortit, minulla on jopa kaikki kouluaikaiset oppituntien aikana lähetellyt lippulappuset tallessa. Ja sitten välillä selailen aarteitani.
Nostalgia on yksi lempitunteistani. Sille on myös hyötykäyttöä kun nykymeno tai maailma ylipäätänsä ahdistavat. Mahdollisesta tulevaisuudesta haaveilu on tietysti toinen turvallinen mielen pakopaikka, kun nykyisyys harmittaa, mutta menneiden muistelu ja nostalgia ovat konkreettisempia, niihin pääsee helposti käsiksi. Kipeänä kaipaan vuosikymmenten takaisia elokuvia, krapulassa katselen lapsuuden piirrettyjä tai kuuntelen jotain yhtä tuttua ja turvallista kuin oma sänky, johon käpertyä peiton alle piiloon.
Erikoista nostalgiassa on, ettei muisteltavien menneiden välttämättä tarvitse olla omakohtaisesti koettuja. Voi kokea nostalgiaa myös sellaista mennyttä maailmaa kohtaan, josta on vain kuullut tai oppinut esimerkiksi viihteen kautta. 
Minulle erityisen nostalgisia aikakausia ja paikkoja ovat mm.
-1950-luvun Italia maaseudulta suurin kaupunkeihin kuten Roomaan ja Napoliin
-1960-luvun eurooppalaiset keskukset Lontoo ja Pariisi
-1970-luvun Suomi, lannanhajuinen pellonvierus ja nimismiehenkiharat soratiellä, Apu ja Seura ja Aku Ankka, radio ja tv 
-1970-luvun New York, keltaiset taksit, glamrock, funk ja disco
-1980-luvun taite, ruotsinlaivan autokansi, punkkarit ja Auf Wiedersehen Pet

Ja moni moni muu paikka, aika ja asia, joissa olen ehkä ollut tai en todellakaan edes lähellä. Edellä luetelluistakin olen itse ollut vain pellonvieruksella ja autokannella.