FB-päivityksiä – Miksi keikoista maksetaan jälkeenpäin laskulla eikä käteen?

Mitä mietin? No tällä kerta sitä, että minkä vuoksi livemusiikkialalle on vakiintunut käytäntö, että keikoista maksetaan jälkeenpäin laskulla?

Keikan voisi toki laskuttaa myös käteisellä (ja niin on usein suotavaakin tehdä, kun on tuntematon tai epäluotettava asiakas), mutta miksi presettinä laitetaan lasku johonkin toimistoon, missä joku sitten maksaa sen jos ja kun joskus jaksaa? Tiedän myös soittoruokaloita, joissa ei edes suostuta maksamaan käteisellä heti keikan jälkeen, vaan laskutus on ainoa vaihtoehto.

Kun minä menen samaan baariin ja tilaan oluen, on tiskin takana heti käsi ojossa. En minä voi sanoa sille baarimikolle, että pistä lasku tonne mun toimistooni ja maksellaan sitten ehkä jopa viikko-pari eräpäivän jälkeen. Kädestä suuhun elävälle freelancerille nämä myöhässä maksetut laskut on muuten aina isoja asioita. En voi soittaa verottajalle tai luottokuntaan ja sanoa, että maksan teille sitten kun joku toimistotyöntekijä onnistuu maksamaan kuukausi sitten tehdyn keikan liksan. Tässä vaiheessa pitää tietysti aina muistaa sanoa, että valtaosa soittobaareista ja musiikkitapahtumista kyllä maksaa laskut ajallaan, ja musikantti saa lopulta liksansa ja kaikki on hienosti.

Pointti tässä pohdinnassa onkin ylipäätään se, että miksei tehdystä keikasta voi maksaa heti. Välittömästi.

Kun viimeinen ääni on soitettu ja viimeinen piuha roudattu ja poppari poistuu ravintolasta, on työsuorite tehty. Meillä ei ole ko. baarin kanssa työsopimusta eikä palkanmaksupäivää. Minulla ei myöskään ole mitään syytä antaa omaisuuttani (tässä tapauksessa rahaa) lainaan useaksi viikoksi. Miksi minun sitten pitää lähteä myöhään yöllä kotia kohti tietäen, että ansaitsemani keikkaliksa on vielä määrämättömän ajan jossakin toimiston holvissa? Kunnes joku oikea henkilö saa jonkun paperin kuitattavakseen ja toinen oikea henkilö ehtii näppäillä maksutiedot pankkiohjelmaan?

Miksi?

Sellaista minä tässä vaan mietin tällä kertaa.

Hyvää viikonloppua itse kullekin säädylle, popparille ja soittoruokalahenkilökunnalle!