Mitä ajattelin tänään? Hei hei huono ja ankea cd!

Asiat muuttuvat. Olen täysin sinut sen ajatuksen kanssa, ettei musiikissa tarvita enää albumiformaattia eikä cd-levyjä. Nykyään biisejä voi (taas) julkaista ihan yksittäisinä kappaleina, kuten joskus 50 vuotta sitten. Nykyään artisti voi myös halutessaan julkaista vaikka viisituntisen kokonaisuuden ja elokuvan samaan syssyyn. Nykyään kuluttaja voi myös kuunnella lempikappalettaan ja maksaa vain sen kuuntelusta eikä ole pakko ostaa levyllistä täytebiisejä mukaan. Cd-levyjä, niitä surkeita muovikiekkoja, en halua enää ensimmäistäkään asuntooni. En myöskään halua “omistaa” tiedostoa – koko ajatus on yhä yhtä kummallinen kuin 80-luvulla kun kopioitiin C64-pelejä kasetilta toiselle ja pohdittiin, kuka kopion omistaa.

Kiitos Spotify ja vastaavat striimauspalvelut, näin sen kuuluukin mennä! Tekijöiden rojaltit ovat neuvotteluasia, bisnestä ja politiikkaa, ja niistä kuuluukin vääntää. Toivottavasti tekijät saavat sen mitä ansaitsevat – luulisi senkin olevan helpompaa kun välistä putoaa turhia kuluja. Jos jonkun t: tyytyväinen musan tekijä ja suurkuluttaja.

PS. Vinyylilevyt eivät liity tähän, niitä kerään esineinä, kuten kirjojakin