Vatsakipua ja viron komitatiiveja keskellä yötä

Meillä oli mainio pääsiäispäivällinen, johon kuului mukavia vieraita, erinomaiset pöydän antimet sekä lautapeli. Päätin siis unohtaa päiväksi tarpeen luoda ja saada aikaan. Siitä onkin lähipäivinä tullut jo sellainen taakka, että heräilen keskellä yötä uusiin ideoihin ja päätän jatkuvasti tarkentaa hiukan suuntaa sinne tai tänne. Tällä hetkellä olen mitä ilmeisiminkin tekemässä musiikkia, jollaista ei ole kukaan koskaan tehnyt ja jossa on myö suuri hittipotentiaali. Tietysti. Miksi tähdätä yhtään matalammalle.

Realisti ei tee taidetta, realisti tekee makkaraa. Jos olisin realisti, olisin kymmenen vuotta sitten myynyt kitaran ja keskittynyt kielitieteeseen. Voisin vaikka opettaa tällä hetkellä jossain. Tai tehdä hienoa tutkimusta. Mutta minä valitsin taiteen tien ja lisäksi päätin oppia ensin riittävästi itsestäni, jotta minulla olisi jotain sanottavaa. Joillakin se sanottava on jo teini-ikäisenä, minulla vasta nyt. Mutta hyvä niin. Esikoiskirjailijaksikin olisin vielä keski-ikäistä nuorempi, eikä populaarimusiikki edes ole enää nuorison omaisuutta – sikäli kun minun musiikkini populaarin rajoissa tulee edes pysymään. Aluksi varmasti (no hitto, jos jotain hittiäkin pitää, oliko pakko mennä vaimolle uhoamaan!?!) mutta onhan minulla ideoita myös kauemmas ja kauemmas… no, askel kerrallaan nyt, niin näitä tehdään.

Nykyään tuntuu myös siltä, että populaarimusiikkia tehdään markkinoille. Älä rakas lukijani ymmärrä väärin, ainahan sitä on toki tehty yleisöä ajatellen, mitä populääriä se muuten voisi olla! Nykyään vaan yhä enemmän kuulee artistien puhuvan musabisneskieltä. Kuulee heidän, joiden pitäisi olla taiteilijoita, analysoivan uraansa ja suunnittelevan sen promootiota. Kuulee musiikista, kuinka se onkin tehty miellyttämään radion musiikkipäällikköä eikä yleisöä. Puhumattakaan siitä, että musiikissa taiteilija välittäisi suurempia tunteita tai merkityksiä… Ei, nykyään iso osa artisteista puhuu sinkuista ja radiobiiseistä ja promoista ja kevätrundeista ja sinkkujen listautumisesta soittoon ja albumien myyntiluvuista ja omasta urastaan – niinkuin nyt minä yleisön edustajana olisin siitä pätkääkään kiinnostunut!

Minä sanon nyt sinulle haastatteluissa tätä musabisnessoopaa suoltava artisti: minua ei kuuntelijana ja diggarina oikeasti kiinnosta millä sinä maksat vuokrasi tai onko sinulla varaa pitää omaa keikkabussia. Minulle on oikeastaan yksi hailea, oliko sinulla luova kriisi koska edellinen levy ei myynyt paljoa ja kuinka sitten päätit vallata markkinat hiukan erilaisella promotempauksella. Ei. Minua kiinnostaa sinun musiikkisi. Minua kiinnostavat sävelet, rytmit, sanat, harmoniat, soundimaailmat, tunnelmat, eläimellisiä vaistoja herättävät maagiset ääni-impulssit, nerokkaat ja koskettavat tavat ilmaista ikivanhoja äärimmäisiä totuuksia ja tunteita, kaipausta, pelkoa, toivoa, tuskaa ja rakkautta. Ne ovat ne asiat, joiden takia minä maksan sinun levystäsi ja tulen sinun keikallesi. Mutta heti kun alat höpistä soopaa jostain musabisneksen realiteeteistä, unohdan sinun nimesi ja suuntaan katseeni toisaalle.

Musiikin kuluttajana ja rakastajana haluaisin myös tekijöiden olevan sellaisia. Toki ymmärrän jokaisella olevan omat lähtökohtansa. Ja myös aikakaudet ovat erilaisia. Nykyään kaupallisuus ei ole enää “ylikorostunutta”, kuten siitä saatettiin sanoa 90-luvulla, vaan nykyään se on normi. Meillä on hassuja persureppanoita julistamassa sitä, että taitelijan pitää “elättää itsensä työllään”. Meillä on myös hassuja taitelijareppanoita, jotka uskovat samaan soopaan. Sitten meillä on tietysti hurja määrä viihdealan ammattilaisia, joiden KUULUUKIN elättää itsensä työllään, koska mitä järkeä olisi olla alan ammattilainen ilman liksaa. Mutta sinä omaa musiikkiasi tai kuviasi tai tekstiäsi tai mitä hyvänsä luovaa tekevä ihminen: kun sinulle kerrotaan että sinun pitäisi tuottaa enemmän, anna olla. Älä edes yritä keskustella näiden tyyppien kanssa, se on turhaa. Kunhan et lähde siihen hommaan, et ala uskoa sitä ja puhua niiden tavoin, sillä se on taiteen loppu.

Ai mihin me tarvitsemme taidetta? Heh. Lopetetaan kaikki luova taide vuodeksi ja katsotaan sitten kuinka hymy hyytyy, kun kukaan ei enää keksi mitään mistä ottaa vaikutteita – mihinkään. Mutta nyt tämä ajatus suuntautuu jo liikaa sinne kansantalouspuolelle, joka ei ole kiinnostava. Siis minusta. Siis minusta juuri tässä juuri nyt.

Juuri nyt minua kiinnostaa lähinnä, mistä tämä vatsakipu tuli ja miten viron kielen komitatiivi -ga toimii käytännössä. Jälkimmäiseen löytyy apu googlaamalla ja ensimmäinen pitää ainakin hereillä.

EDIT: Korjattu hiukan öisen naputuksen typoja sekä liian aggressiivisia ilmauksia, joiden kaveriksi nykylukija olisi tarvinnut hymiökavalkadin. En halua väärinymmärryksiä, tämän postauksen yleissävyn oli määrä olla positiivisen pohdiskeleva eikä ketään mistään syyttävä.