Lusikoita hittisopissa

Allekirjoittanut on saanut tai rohkaistunut ottamaan kaksi eri levytuotantoa työn alle. Tai miksi kutsua niitä työksi, kun kummassakin on kyse taiteellisesta luomisesta ja ehdottoman pyyteettömästä tekemisestä sen itsensä, musiikin, vuoksi. Sanotaan siis paremmin: allekirjoitanut on laittanut lusikkansa kahteen levysoppaan, ja nyt voisi oikeastaan puhua lusikan sijaan soppakauhasta. Toisen levyn saan tuottaa artistin toiveiden mukaisesti ja toiselle saan jopa kirjoittaa biisejä. Olen innoissani.

Kuten sanottu, nämä molemmat projektit (kuten Koskelaisen & Luca Garganon levyt) ovat käynnissä ainoastaan musiikillisista ja tekstillisistä sekä esittämiseen liittyvistä syistä. Niitä voi hyvällä omallatunnolla kutsua esteettis-performatiivisiksi teoksiksi, jotka eivät varsinaisesti liity julkisessa keskustelussa kuolonkouristuksiaan käyvän levyteollisuuden ongelmiin. Minun levyjäni ei ole tuottanut eikä julkaissut mikään suuri yhtiö, jolle olisin (edes henkisessä) tulosvastuussa siitä, että taiteeni tuottaa sijoittajilleen voittoa. Siksi seuraan tätä levybisneksen ympärillä käytävää kiivasta ja täynnä ylilyöntejä olevaa keskustelua ulkopuolisen silmin. En halua enää olla osa tuota vanhaa maailmaa, jossa saadakseen musiikkia kuuntelijan oli pakko ostaa muovia. (En edes pidä cd-levyistä, ne ovat rumia ja epäkäytännöllisiä.) Siksi olen jo vuosia riemuinnut modernista teknologiasta, joka tuo musiikin suoraan tekijältä kuuntelijalle – ja mikä parasta – ilman rumia ja särkyviä muovikiekkoja!

On tietysti vaarallista julistautua musiikintekijänä keskustelun tälle laidalle. “Etkö halua ansaita musiikillasi?” kysytään. “Helppohan se on noin sanoa kun ei tuota paskaa kukaan ostaisikaan”, voi tuohtunut huutaa. Kyse on kuitenkin suhteellisen yksinkertaisesta asiasta, nimittäin tekemisen perusmotivaattorista. Tietysti minä haluan elää musiikille, sillä niin teenkin. Mutta haluanko elää musiikillani? Mitä se merkitsee? Minulle riittää, että tulen toimeen, kotona on lämmintä ja pöydässä ruokaa ja kitarassa kielet. Siksi olen kenties onnellinen juuri nyt enkä panikoi kuten jotkut myyntimenestyksiä kärttävät kollegat. Minulle jokainen kerta kun biisejäni kuunnellaan on myyntimenestys. Niin se on ollut 25 vuotta ja niin se tulee aina olemaan.

Motivaattorini on varmasti se sama kuin 80%:lla musiikintekijöistä: musiikki. Teen musiikkia ja levyjä siksi koska niitä kuuluu tehdä ja minun kuuluu niin tehdä, ja tietysti olen kiitollinen mahdollisuudesta toimia näin. Arvatkaapa muuten minkälainen ajatus hiipi aivoihin kesken taiteellisen inspiraation tulvan: pitäisikö koittaa tehdä hitti, oikea iskusävel! Kenties Helismaa-Kärki-hengessä. Sisäinen Junnu Vainio ja Unto Mononen kehiin nyt! Oma Satumaa! Ehkä teenkin sen vielä jonain päivänä.

Entä nämä kaksi levytuotantoa? No tietysti haluan, että NIISTÄ tulee myyntimenestyksiä! Odotakaapa vaan!