Angloallergia

Jos Suomessa haluaa lauantai-iltana katsoa tv-viihdettä, se on mitä todennäköisimmin englanninkielistä. Niin se on varmasti muinakin iltoina, mutta nyt sattuu olemaan lauantai. Juuri tällä hetkellä Ykköseltä tulee BBC:n sarja, kakkoselta yhdysvaltalainen elokuva, kuten myös Kolmoselta, Neloselta, Subilta ja Teemalta. Höpökanavat Liv ja Jim näyttävät halpoja amerikkalaisia höpöohjelmia. Ainoa poikkeus on vitoskanava, josta tulee parhaillaan Ruotsin viisufinaali. Selattuani kanavat läpi suljin telkkarin.

Minulla ei ole periaatteessa mitään englannin kieltä vastaan. Se on oikein kätevä lingua franca maailman turuilla ja toreilla, sillä on myös erittäin laadukasta kirjallisuutta ja se on monen populaarikulttuurimuodon, kuten vaikkapa jazzin tai rockin, ykköskieli. Mutta nyt olen taas hetkeksi saanut yliannostuksen sekä englannin kieltä että kaikkea kielen mukanaan tuomaa kulttuurillista ainesta, koko kielen mukana kulkevaa arvo- ja asennemaailmaa, joka uhkaa tehdä koko (läntisestä) maailmasta yhden suuren valkoisen amerikkalaisen keskiluokkaisen paahtoleivän.

Oletteko koskaan miettineet, kuinka paljon kulttuurista tietoa viihteen mukana kulkeutuu, vaikutti se oleelliselta tai ei? Miksi meidän Suomessa pitäisi tietää, että jossain toisella puolen maapalloa on kansallinen juhlapäivä nimeltään Kiitospäivä, jolloin siellä syödään kalkkunaa ja marssitaan sekä katsotaan televisiosta kansallista omaa urheilulajia? Mitä me teemme sillä informaatiolla? Miksi tavallinen suomalainen pulliainen osaa toistakymmentä ruokottomuutta amerikan slangeilla, muttei ymmärrä yksinkertaista lausetta virallisella kotimaisella kielellä? Miksi moni lahjakas musiikintekijä hukkaa lahjansa yrittäessään tekstittää lauluja vieraalla kielellä, jota ei kulttuuri-imperialismista huolimatta hallitse riittävän hyvin, jotta sillä voisi ilmaista luovasti?

Mikä meitä vaivaa? Miksi olemme rähmällämme englannin kielen sekä englanninkielisten kulttuurien (tärkeysjärjestyksessä 1. Yhdysvallat, 2. Iso-Britannia, 3. Kanada, 4. Irlanti, 5. Australia ja 6. muut) edessä?

Yhteinen kieli on hyvä asia yleiselle kommunikoinnille, kaupankäynnille, politiikalle, jopa jollekin kulttuurituotoksille, mutta onhan se nyt jo naurettavaa, että meidän pitäisi vielä muistaa niiden presidenttejä, kuninkaallisia, osavaltioita tai jumankauta juhlapyhiä! Nimetkää minulle Ranskan presidenttejä, vähintään 5 kappaletta. Saisinko kuulla listan Saksan osavaltioista? Niitä on 16 kappaletta ja ne ovat paljon lähempänä kuin Yhdysvallat. Milloin on Ruotsin kansallispäivä? Kuka on Viron presidentti? Tiesittehän, että Virossa juhlitaan helmikuussa itsenäisyyspäivää, joulukuussa uudelleen itsenäistymisen päivää, ja juhannuksena Voitonpäivää.

Olen tosissani enkä ole, vitsailen enkä sitten kuitenkaan.

Tajuatteko te, että kiitos elokuvien ja tv-sarjojen, teillä on tietynlainen mielikuva oikeudenistunnosta. Ei siellä oikeasti pidetä pitkiä tunteisiin vetoavia monologeja. Ei siellä oikeasti vedetä Jussi-patsaan arvoisia näyttelijäsuorituksia, vaan selvitetään mistä on kyse, onko syytetty rikos tapahtunut ja mikä on oleva sen rangaistus. Kylmästi, virkamiesmäisesti. Pidätyskään ei etene minkään “oikeus olla vaiti”-fraasien kautta, vaan todennäköisemmin poliisi sanoo “no niin, sit mentiin”, laittaa rautoihin ja työntää maijaan.

Olen taas katsellut ehkä kaikkien aikojen hauskinta sitcomia, Frendejä. Luonnollisesti siitä nauttiakseen pitää tuntea 90-lukua, amerikkalaista elämänmenoa ylipäätänsä, keskiluokkalaisten amerikkalaisten nuorten aikuisten arvomaailmaa sekä New Yorkille ominaista tunnelmaa. Lisäksi pitää kuunnella luontevasti englanninkielistä replikointia ja napata sanaleikkejä, jotka usein viittaavat muuhun populaarikulttuuriin – musiikkiin, teatteriin, televisioon ja elokuviin. Vain näin voi täysipainoisesti nauttia tämän sarjan erinomaisesta rytmistä ja hienosti kirjoitetuista karikatyyrisistä hahmoista.

Mutta hetkinen. Eihän tuo edellä mainittu tuota kenellekään mitään ongelmia. Nuo asiathan me tunnistamme ja hallitsemme ihan suvereenisti. Me suomalaiset, jotka emme ole ikinä käyneetkään New Yorkissa.

Pitäisikö tästä huolestua? Tuskin.

Sen verran tämä nyt kevättalvesta (taas kerran) puhjennut allergia aiheutti, että se vaikutti jonkin verran päätökseeni siirtää ulkomaankielistä levytystä ja kiiruhtamaan kotimaan kielistä vastaavaa. Asiaan tietty vaikutti sekin, että suomenkielisiä biisejä tuli taas vauhdikkaammin ja niissä on omasta mielestä juuri nyt parempi tunnelma.

En tietenkään aio lopettaa englanninielisen kulttuurin seuraamista, mutta aion tietoisesti seurata vähän enemmän muutakin. Maailmassa on yli 5000 eri kieltä, miksi tyytyisin vain yhteen. Haluan kuunnella musiikkia ja katsella elokuvia kaikkialta maailmasta, jotta oppisin ihmisistä. Briteistä ja jenkeistä tiedän jo paljon, nyt on muidenkin vuoro. Vielä kun tämän ajatuksen saisi tv-kanaville… Äh, mitä väliä. Spotify, vuokraamot, netti, onhan näitä lähteitä.