Kulttuurishokki

Olen palannut läävään. Kaduilla on kusta ja kaikenlaisia roskia, puistoissa on muovi- ja pahvijätettä, tupakka tumpataan siihen missä se loppuu, lasipullo rikotaan mielellään maahan, liikennemerkit ja ikkunat potkitaan paskaksi, jos jotain voi tuhria se tuhritaan ja jalkakäytävän asvaltti on kirjava purukumeista ja räkäklimpeistä.

Olen palannut seudulle, jossa töykeys ja epäkäytös ovat valttia. Miksi täällä arvostettaisiin oman kotiseudun siisteyttä kun ei täällä arvosteta toisia ihmisiäkään. Täällä on tapana vittuilla tuntemattomille, yskiä ja aivastella päin naamaa, esiintyä aggressiivisessa humalassa, huudella törkeyksiä kovaan ääneen, puhua ulostamisesta ruokapöydässä, jutella kännykkään seurassa, arvostella tuntemattomien ulkonäköä ja henkilökohtaisia ominaisuuksia, levittää ilkeämielisiä juoruja ja nauraa epäonnistumiselle. Kaikkiin edellisen virkkeen asioihin törmäsin ensimmäisen vuorokauden aikana.

Olen väsynyt ja pahoillani. Ei täällä ole tapoja, ei täällä ole kulttuuria. Täällä on vain joukko kateellisia ja sivistymättömiä alkoholisteja, joiden ainoa päämäärä elämässä on seuraava känni ja vihanpito.

“Mutta eiväthän kaikki ole sellaisia.”
Eivät toki. Ainoastaan se suurin, näkyvin ja äänekkäin joukko. Katsokaa vaikka printtimedian näkyvintä osa-aluetta, “viihde”lehtiä. Suurimmalla fontilla kirjoitetaan negatiiviset asiat. Jos jostakin olisi positiivistakin kerrottavaa, se haudataan sensaatiohakuisen ilkeilyn alle. Jos kerrottava on tylsän neutraalia, siihen kaivetaan negatiivinen sävy. Ennen sanottiin, että jokaisella kansalla on sellaiset johtajat kuin se ansaitsee. Sittemmin sanottiin, että kansalla on sellaiset julkkikset kuin se ansaitsee. Nykyään voitaisiin sanoa, että kansalla on sellainen viihdemedia, joka kuvastaa sitä: törkyä, saastaa, valetta, kateutta, ilkeyttä ja epäkäytöstä. Pitäisikö olla ylpeä?

Olen palannut ja tähän on nyt kai sitten taas totuttava. Ainakin kunnes pääsee taas pois. Toivottavasti jossain vaiheessa lopullisesti.

Aika huono fiilis, Finland zero points.