Lapsia ja aikuisia heitteillä

Kadulla kolmivuotias lapsi kysyy aamuyöstä vastaantulijalta, missä äiti on. Äiti oli hipsinyt lapsen nukkuessa baariin.

Alkuillasta humaltuneet teinit kaatuilevat ja oksentavat torilla pakkasessa.

Bussissa parikymppinen nainen kertaa yksityiskohtaisesti montako juomaa mitäkin hän on edellisiltana nauttinut. Juotujen juomien määrä ja laatu ovat tarinan keskipiste, oikeastaan ainoa sisältö.

Työpaikalla kolmikymppinen mies pohtii kuinka selviytyä selvästä viikonlopusta.

Keski-ikäinen nainen huutaa kuin palosireeni, mies kiroilee ja huojuu infotiskille, pariskunta riitelee jostakin triviaalista ja naapurissa voidaan vielä huonommin.

Tv-sarjassa vaari varastaa pullon.

Katu on täynnä oksennusta ja sirpaleita.

Olen aivan vitun kyllästynyt teidän dokaamiseenne, sen katseluun ja kuunteluun, siihen että puhutte siitä, siihen että elämänne pyörii sen ja myös sen aiheuttamien sotkujen ja ongelmien ympärillä. Kollektiivinen alkoholismi on koominen sairaus, mutta komiikan näkee vain ulkopuolinen.
Haluan ulkopuoliseksi, nyt ja heti! En aio enää kerrata kanssanne kuinka monta mitäkin juotiin. En aio enää kuunnella tarinoitanne siitä “kun oltiin NIIN kännissä”. En aio enää antautua juopottelemaan siksi “koska muutkin”. Haluan toki nauttia viinin tai oluen, joskus kenties hyvän viskin, humaltua sivistyneesti – ja ennen kaikkea – pitää sen omana tietonani, humalan aikana ja sen jälkeen.
Kiitos.