de mortui nil si bene, morituri tacet

Kohuohjelma!
Ne käyttivät sitä sanaa.
Myöskin tosi-tv.

“Ne” ovat iltapäivälehdet ja koko se ihmisjoukko joka elää näiden painotuotteiden varassa, pitää niitä ensisijaisena tiedonlähteenä ja uskoo niiden aiheiden olevan paitsi tärkeitä myös kiinnostavia.

Mitä tapahtui oikeasti? Yleisradio ilmoitti tulevasta ohjelmastaan jossa pian kuolevat ihmiset ovat äänessä, punnitsevat elämäänsä ja antavat näkökulman suhtautumisessa omaan elämään. Mielestäni meidän kulttuurissamme olisi terveellistä suhtautua hiukan luontevammin kuolemaan. Fakta on kuitenkin, että päivittäin kuolee paljon ihmisiä ja erästä laulumiestä lainatakseni “me kaikki kuolemme pian”. Nykyään kuolema on piilotettu. Se on jotakin traagista joka tapahtuu toivottavasti suljettujen ovien takana ja siivotaan pian pois.

Käsi ylös kuka on nähnyt ruumiin! Molemmat kädet ylös jos niitä on nähnyt yli kolme! Taitaa pysyä moni nykykäsi alhaalla.

Mutta sen sijaan että ip-lehdistömme olisi osallistunut keskusteluun, se päättikin lähteä kauhistelun linjalle. Tai no, tietysti, sehän on sen tapa keskustella.
Onko tämä moraalitonta?
Voi hyvä luoja, onko moraalitonta antaa kuolevan puhua? Kuka siitä kärsisi? Voisiko joku vaikkapa vahingossa oppia jotakin?

Kaikki tämä liittyy edelleen samaan vyyhtiin:
Nykyään ei vaan ole muodikasta tietää, ajatella tai ottaa kantaa.
(Kauhistelu ei ole kannanotto vaan idiotismia.)

Kirjallisuushistorian luennolla kuulemma yli 70 opiskelijan ryhmästä kolme oli lukenut Dantea mutta Tolkienista syntyi keskustelua kun “niitä elokuviakin on tehty”.

Päivän uutiset kertovat että “Lukio-opiskelun suosio on edelleen laskenut. Vuonna 2006 peruskoulun päättäneistä noin puolet jatkoi opintoja lukiossa.”

Olen hiljaa. Mitä tässä pitäisi sanoa.