o tempora o mutu

Suomen kielen lautakunta ilmoitti syksyllä aikovansa laatia kannanoton sukupuolineutraalin kielenkäytön edistämiseksi. Idea kannanottoon tuli kansalaisaloitteesta. Internetkeskustelut paisuivat vauhdilla “kielilautakunta kieltää mies-päätteiset sanat”-viesteistä huoleen ja järkytykseen siitä, että lautakunta “raiskaa suomen kielen”. Yksi haukkui sovinisteja, toinen kielenhuoltajia ja kolmas oli “ylpeä virkamies” vaikka olikin nainen. Kuten uuden Kielikellon pääkirjoituksessa todetaankin, “mielipiteistä esitettiin vaikka koko kannanottoa ei ollut olemassakaan”, ja “lautakunta tuomittiin toimista, joita se ei ollut esittänyt eikä tehnyt.” Painavia mielipiteitä esitettiin siis lähinnä sen mukaan, mitä assosiaatioita kielilautakunta tai sukupuolineutraalius ja seksismi mieleen tuovat.

Internet-ihminen on mielipideautomaatti: Koko ajan saa äänestää, kommentoida, kertoa omakohtainen kokemus aiheesta ja ehdottaa itse uutta vaihtoehtoa. Tämä on sikäli ristiriitaista, että mielipiteen muodostamiseen pitäisi olla jonkinlainen kompetenssi; jotta mielipide on arvokas ja käyttökelpoinen, pitäisi sen esittäjällä olla ns. jotain hajua mistä puhuu. Kansalaisäänestyksissä ja vaaleissa pelottaa aina populistinen vaihtoehto, joka ei jaa tietoa vaan mainossloganeita. Sellaisiin kansa tuntuu tätä nykyä tarttuvan helpommin. On varmasti ennenkin tarttunut, mutta nykyään “on niin paljon kaikkea eikä jokaista asiaa ehdi selvittää”. Tai halua. Mutu-tuntumalta on helppo heittää kommenttia asiasta kuin asiasta.

“Yleinen kaikesta piittaamattomuus on nähtävissä myös pienissä aioissa, kuten lauseissa”, paukuttaa Pasi Heikura uudessa SK:ssa (50/2007), ja puhuu tismalleen samasta asiasta, jota olen joskus kiukuspäissäni kutsunut aikaamme riivaavaksi yleiseksi idiotismiksi. “Ihmisillä ei enää ole aikaa miettiä sanomisiaan. Nykyään avataan suu heti, kun ajatuksen kulma on päässä. Myös tietämisen kulttuuri on kokenut inflaation. Sillä ei ole enää niin väliä tietääkö mitään.”

Samaan aikaan hehkutetaan suomalaisnuorten huikeaa menestystä Pisa-kokeissa. Kuinka saisimme nuoret oppimaan, että taidon ja nopean omaksumisen lisäksi tiedon ja ajattelun arvostaminen voisivat tehdä heistä edeltäjiään älykkäämmän (ja paremmin toimeentulevan) sukupolven. Polkekaa yleinen välinpitämättömyys maanrakoon, tuokaa sivistys, oppimisen arvostus ja hyvät tavat takaisin!

PS. Suomen kielen lautakunnan kannanotto sukupuolineutraalin kielenkäytön edistämiseksi on nyt uusimmassa Kielikellossa (4/2007). Nyt se pitäisi lukea ja sitten vasta keskustella. Oliko se riittävä? Huomioitiinko kaikki oleelliset seikat? Minkälaiset supuolisesti värittyneet ilmaukset jäivät kannanoton ulkopuolelle? Oliko se hyvä vai huono? Ja ennen kaikkea: Oliko tästä nyt sitten hyötyä? Mitä kohusta jäi käteen?