Todennäköisin on mahdollisin – ja juhannus nostalginen

Stylesin tapaus on ensimmäinen Poirot-dekkari. Miksi Christie liittyy juhannukseen? Onko kesälukemisto todellakin osittain myös nostalgialukemistoa, kuten eräs kolumnisti väitti?

Myönnän. Antaisin mitä hyvänsä jos voisin palata lapsuuden Suomenkylään, saunavihdan ja vanhan aitan tuoksuun, selaamaan aikuisten Apu-lehtiä (joista keräsin sarjakuvat) sekä omia kirjojani (joista minulla kylläkin on valtaosa tallella), loikkimaan isoisän kyhäämän korkeushyppytelineen yli, äänittämään omia kuunnelmiani hiekkatiellä ja murehtimaan niinkin vakavia asioita, kuin “onkohan kellarissa hämähäkkejä”.

Siksikö jotkut haluavat lapsia? Jotta voisivat tavallaan elää omaa lapsuuttaan uudelleen? Tämä tuntuu niin päivänselvältä että sen on oltava totta. Stylesin tapauksessa päivänselvin on totta mutta odottamattomimman kautta. Se oli nopea mutta rauhoittava välipala. Christien Ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä Englannissa (ja etenkin sen pienissä yläluokkaisissa yhteisöissä) on jotakin niin hillittyä ja turvallista, että koen miltei nostalgiaa sinnekin. Olisin hyvä nuori siniverinen. Harrastaisin kirjallisuutta, musiikkia ja luonnontieteitä, olisin hiukan liian paljon naisten mieleen, aiheuttaisin kenties pieniä mutta hyväntahtoisia juoruja, pelaisin tennistä ja shakkia. Haluaisin itse ajaa autoani. Olisin kuin Wooster. Tai se nuori mies The Manhood of Sir Edward Robinsonissa. Hetkinen, en ole nähnyt sitä aikoihin, millainen se nuori mies olikeastaan olikaan? Joka tapauksessa viheltelisin Seaside Rendezvousia.

I feel like dancing – in the rain
Can I have a volunteer ?
Just keep right on dancing
What a damn jolly good idea
It’s such a jollification – as a matter of fact
So très charmant my dear
(Freddie Mercury)