Tarkkaamossa

Huoneessa on sen kokoon nähden valtava ohjauspöytä johon on istutettu satoja kytkimiä, monitoreja ja merkkivaloja. Tuulettimista huolimatta lämpötila on yli 37 astetta ja hurinan lisäksi voi kuulla useamman laitteen pienten ujellusten kuoron. Ensi vilkaisulta huomaa ettei kaikki ole kohdallaan. Moni tavallisesti vihreänä palava merkkivalo on nyt punainen, jotkut vielä liukumaisillaan oranssista kirkkaanpaan hälytystilaan. Lähes jokainen järjestelmän osa on ylikuormittunut.

Painoin ensin vasemmanpuoleisen kytkimen alas. Ensimmäinen merkkivalo sammui ja kuului samankaltainen laskeva ulina kuin metron saapuessa laituriin, tosin vaimeampana. Siirsin käteni toiselle kytkimelle ja harkitsin hetken. Seuraukset voisivat olla tuhoisat. Emmittyäni päädyin kuitenkin sulkemaan senkin. Jälleen valo sammui ja ulina laskeutui hiljaisuuteen. Kytkin koko ylärivin pois päältä ja seurasin valojen hämärtymistä. Jotkut ledit näyttivät pientä kajastusta vielä useita sekunteja yksikön sammuttamisen jälkeen. Siirryttyäni alarivin nappuloihin huomasin toisena sammuttamani kytkimen pompahtaneen takaisin yläasentoon. Varajärjestelmä oli pelästynyt sammutusoperaatiotani. Pidin vipua päättäväisesti alhaalla kunnes se ei enää noussut. Nyt, kun yli puolet yksiköistä oli poistettu käytöstä, napsahti muutaman jäljelle jääneen valo kirkkaan vihreään. Kuormitus siis tasaantui niille. Mutta tämä ei olisi hyvä toimenpide, sillä nyt järjestelmä voisi tottua pienempään rasitukseen. Suljin kaikki loputkin yksiköt. Ensin katosi valo, sitten painovoima. Lopulta pystyin kuulemaan omia ajatuksiani kun mistään muualta ei tullut aistiärsykkeitä. Tunsin toki kädelläni ohjauspaneelin vivut ja nappulat mutta niiden painelu ei enää tuottaisi tulosta.

Järjestelmän täydellinen alasajo. Pimeys ja hiljaisuus. Ainoa yhteys ulkomaailmaan on monitorointi jota en voi sulkea. Tosin nyt se näyttää pimeää, ei mitään. Yritin kerran kysyä sokealta mitä tarkoittaa olla näkemättä mitään. Hän ei osannut selittää sitä näkevän termein. Koetin kuvitella olisiko se samanlaista kuin olla kuulematta mitään. Mutta silloinkin kuulee tavallaan, hiljaisuuden. Mikä on ei mitään? Sitä jään pohtimaan kunnes on taas mahdollista kytkeä järjestelmä päälle – mikäli sellaista mahdollisuutta tulee. Siihen saakka leijumme täällä painottomassa tilassa, minä ja hyödytön ohjauspaneelini.