nostalgia part 665

Se iskee päin näköä ja kaivelee vatsanpohjaa. Raivostuttavaa.
Kun pitäisi koko ajan eteen päin juostessaan huomioida läsnäoleva hetki. Mutta voisiko siitäkään enää nauttia jos jo valmiiksi surkuttelisi tulevaa nostalgiaa? Ei, jos nyt haluaa viihtyä, on varauduttava tulevaan ikävään. Menneisyys on sikäli erikoinen asia, ettei sitä vain saa takaisin. Sitä ei yksinkertaisesti ole enää olemassa eikä sitä voi palauttaa vaikka kuinka haluaisi. Jokin ohjelmointivirhe ihmisen päässä?

Juuri nyt maksaisin mitä hyvänsä siitä pimeästä baarista, jonka lismaiseen lattiamattoon kengät tarttuivat, jonka tiskin takana oli pelottava mutta rempseä rouva, jonka Trivial-koneissa oli ennätyskilpailu ja jonka kaiuttimista raikui innokas laulu. Ja jonka asiakkaat hymyilivät.

Vaan ei.
Hetken kaikki on uutta ja hetken kaikki on mahtavaa. Sitten tulee jotakin muuta.
On sopeuduttava.