white cluster

-Kuunteletko oikeasti tällaista musiikkia?
-Hmm… en nyt heti keksi kuinka voisin kuunnella tätä “leikisti”. Vastaus olkoon siis kyllä.
-No mitä tuostakin muka saa?

Yritetään vastata.

Ensimmäiset puolitoista minuuttia ovat nopeatempoista 12/16-tahtilajin perusriffittelyä. Tonaalinen keskus heijaa periaatteessa kahden toisistaan puolen sävelaskeleen päässä olevan mollisoinnun väliä, tritonusta käytetään paljon. Mikael maalailee parhaalla death-örinällään.

Still it came passing by
The pieces weaved together rose the sun
And fooled me with another day
The knocking message called for my life

Sealed the spell of my scrawny body
Soil to skin, my next of kin
Damp air grasped, stole the words
And greeted me with a hiss

Alun rakenne on selkeä A-B-A-B, ja eniten huomio kiinnittyy polveilevaan riffiin ja siihen, kuinka sulavasti koko ajan keikutaan kahden sävellajin välillä. Soundimaailma on lämmin ja täyteläinen. Ilmassa on teksntikaltainen uhkaava vääjäämättömyys, kohtalo tai toteutus. Alkuosa voisi jatkua pidempäänkin mutta se jättää sopivan nälän ja antaa tilaa variaatioille. Esteettinen kokemus on pakahduttava. Tekisi mieli nojata taakse ja antautua kellumaan riffien päälle.

Seuraavat kaksi minuuttia alun teemoja varioidaan hitaammin ja akustisemmin. Särövalli ja örinä katoavat ja niiden tilalle tarjotaan muunnelmia riffeistä puhtailla soundeilla ja koko sointurakennelmaan äärimmäisen hienosti istuva melodia. Melodian kaarissa on pääosin melodisen mollin säveliä, ja jonkinlainen assosiaatio vie Kissin The Elder-levyn eeppishenkisiin popsävellyksiin. Kertoja muuttuu kokijaksi.

This is forgiveness, so I know
Once I repent I seal the lid
I slither for you and I’m dying
I find trust in hate

They wear white for me
Seemingly jaded and lost
I forge myself into your dreams
And here I am your life

Kaunista, alati polveilevaa ja silti yksinkertaista. Edelleen tekisi mieli heittäytyä.
Viiden minuutin kohdalla kaikki pysähtyy.
Akustinen “uusi intro” johdattaa raivokkaan välikkeen kautta siihen, mistä Opeth yleensä tunnetaan – deathprogevariaatioihin. Koko alkupuolen elementit heitetään säkkiin, jota ravistellaan. Sooloilujen ohella kuullaan koko ajan uusia toistoja rytmisistä, melodisista ja soinnullisista teemoista. Yhdeksän minuutin kohdalla kaikki alkaa olla ohi. Outron soittaa yksinäinen kitara.

Hangman, clutching at his tools
I will come for you

The noose is tied
Murmur through the crowd
Plunging into anywhere but here

Cloak-captured sighs of relief
As the primal touch brought me back
And the last sight I did see is still here
Beckoning right behind me

Kappaleen loputtua tulee hiukan kylmä olo. Tähänkö se jo päättyi? Haluan lisää, haluan uudelleen.
Enkä osaa selittää tätä paremmin.
Paitsi, että nautin joka sekunnista. Tackar.