Yhtenäishäpeä

Nyt sohaistaan moneen maksaan, ja tiedä että jos uliset, et ole yksin.

Kun suomalaiselta kysyy, mitä hän teki eilen illalla, vastaus on harvoin:
-Istuttiin kavereiden kanssa iltaa, siinä oli Ake, Make, Pera ja mä, ja me puhuttiin Peran tilaamista uusista levyistä ja yhdestä leffasta, joka tuli vihdoin DVD:lle. Sitten alettiin pohtia, onko siviilipalvelus rangaistustoimenpide vai vaihtoehtoinen tapa palvella isänmaata.

Ei.

Tyypillisempi vastaus on tämä:
-Istuttiin kavereiden kanssa iltaa, siinä oli Ake, Make, Pera ja mä, juotiin pari bisseä, ja sit Pera haki jallut kaikille, ja lopulta päädyttiin vielä Lostariin ja oltiin aika kauheessa huikassa kaikki.

-Oliko eilen meininkiä?
-Eei, ihan rauhallista, join vaan pari siideriä.

-Kuis viikonloppu?
-Nooh, ajateltiin tossa mennä vähän ulos perjantaina duuniporukoiden kanssa, ja lauantaina varmaan parannellaan oloa tossa ostarin karaokebaarissa. Kankkusessa ja kakkospäivän nousussa karaoke on aina tosi hauskaa.

Tyypillisellä suomalaisella on aviosuhde alkoholiin. Puolison kanssa eletään päivittäin, tahdottiin tai ei. Vakiopuheenaiheet liittyvät alkoholiin, ja se myös aiheuttaa vakiopuheenaiheet – eikä nyt ole kyse vain onnettomuuksista, mokailuista tai harkitsemattomista teoista. Alkoholi liittyy suomalaisen iloon ja suruun, juhlaan ja arkeen. Ja millä volyymilla!

“Alkoholikuolemat ovat lisääntyneet hintojen laskettua.” Onko tämä muka uutinen? Olettiko joku päinvastaista? Tämän päivän Helsingin Sanomat kirjoittaa helsinkiläisistä saunoista, “joihin saa tuoda omat juomat”! Perinteisesti sauna on ollut suomalaiselle rauhoittumisen paikka. Sinne ei ole viety eripuraa, huolia eikä seksiä. Toisaalta menneiden vuosien isoherrat veivät sinne jo bisneksen ja politiikan. Nyt sinne(kin) on viety juhl… ööh… örveltäminen. Tupakoiva ihminen saattaa (vielä) valita kahvilansa sen mukaan, saako siellä polttaa. Mutta että valita saunansa sen mukaan, saako sinne viedä omat juomat? Kyllä. Täysin normaalia. Lehdessä luki.

Ylipäätään asiat ovat mitattavissa alkoholilla. Takavuosien tv-tähti kehui sopineensa kaikki työsuhteensa pienessä maistissa. Itsensä humalassa telonutta ystävää ymmärretään, koska “kaikkihan joskus kännissä kaatuilee”. Huolestutaan ehkä kaatumisesta, ei siitä kuinka kaveri oli joutunut siihen jamaan.

Istutaan sitä baarissa muuallakin, mutta monessa kulttuurissa ymmärretään lähteä kotiin kun olo alkaa olla keinuva. Suomessa ymmärretään tilata tiukat “jotta pää kirkastuisi”. Olin kesällä Etelä-Eurooppalaisessa diskossa, johon maksettiin 20 euroa sisään. Tämän jälkeen kaikki juomat olivat ilmaisia ja disko oli auki aamukuuteen. Ihmiset hakivat yhden tai kaksi juomaa, tanssivat ja seurustelivat. Tavallinen suomalainen olisi kannettu ulos tunnissa.

Kuka korkkailee valkkaria yksin kotonaan, kuka keksii hyviä tekosyitä saadakseen kaverit baariin… …ja olenko minä muka Pekkaa pahempi? Viimeksi lauantaina taisin kompastua kahdesti samaan betoniporsaaseen, joka ei tietenkään hypännyt eteeni, vaikka se minusta siltä näyttikin, kahdesti. Mutta olen aina ollut hiukan erilainen kuin Pekka – kenties geenieni, kenties muuten fyysisten ominaisuuksieni vuoksi, en ole ikinä kestänyt samaa alkoholimäärää kuin tavallinen minunkokoiseni suomalainen mies. Tunnustan, että olen kahden kolmostuopin jälkeen selvästi humalassa. Yhdenkään tuopin jälkeen en uskaltaisi ajaa autoa. Kaksi lasia viiniä saa olon raukeaksi, kolmannen jälkeen olen jo “radalla”. Kolme väkevää paukkua vievät muistin. Miksi sitten antaudun alkoholi-illanviettoihin ystävieni kanssa? Ehkä siksi, koska koetan kamalasti olla “kuten kaikki muutkin”. Ehkä siksi, koska oletan sellaisen olevan osa yhteistä kulttuuriamme. Olenhan kuitenkin Suomessa syntynyt suomalainen! Hesarin kolumnisti muistelee entisajan radioa käsittelevässä jutussaan “yhtenäiskulttuurin aikoja”. Onhan meillä sellainen. Se ei vain enää liity eetteriin vaan etanoliin! Tai on se kai aina liittynytkin.

Viime viikolla Helsingin keskustassa istui jalkakäytävällä nelikymppinen nainen. Hän oli kontallaan reppunsa päällä ja penkoi käsilaukkuaan. Hän ei pukeutumiseltaan näyttänyt “rantojen asukilta” mutta kasvoista pystyi lukemaan monta kippistelyä elämän varrelta. Hänen vierellään jalkakäytävällä oli täysi tuoppi olutta ja suussa roikkui tupakka.
-Hei, anna tulta, hän komensi kun kuljin ohi.
Käännyin, katsoin hetken tarvitseeko hän muuta apua ja aloin kaivaa sytytintä taskustani.
-Anna nyt jumalauta tulta äläkä tuijota tolla lailla, nainen huusi.
-Puhu mulle, mitä sä oot tollanen, tollee ilmeilet, hän jatkoi, vaikka olin täysin tyyni ja kaivoin vain taskuani. Lopulta löysin sytyttimen ja kysyin:
-Niin, halusitko sä tulta?
-Mitä sä tolleen tuijotat? hän sanoi ja sai savukkeensa syttymään.
-Ole hyvä, vastasin ja käännyin pois. Nainen jäi huutelemaan perääni.
-Ei suomalainen tolleen tuijota! Jos oot kunnon suomalainen mies, et tuijota tolleen!
-Sä ainakin olet kunnon suomalainen nainen, sanoin ääneen ja jatkoin matkaani.
Tämä betoniviidakon orkidea huusi vielä perääni:
-Et oo suomalainen mies, sä oot… sä oot… sä oot homo!
Takanani kävelleet miehet purskahtivat nauruun, minä käännyin kulman ympäri.

Yhteinen asia, yhteinen kulttuuri, yhteinen häpeä.

Uutiset Euroopasta kertovat, että nykyään kuulemma etelänkin nuoriso on alkanut dokata. Yhtenäiskulttuuri siis leviää! Cheers! Cin Cin! Tai osaahan ne jo sanoa “sauna”, kohta ne osaa myös sanat “khippis” ja “perrrkele”.

Viva Finlandia!