34 vuotta minua

Tänään on syntymäpäiväni. Olen aina halunnut viettää sitä. Jokaisen tulee saada yksi päivä kerran vuodessa. Minä annan itselleni nyt lahjaksi hetken, kun saa ajatella taakse jääneitä.

34 vuotta minua

1973
Led Zeppelin julkaisi Houses of the Holyn ja Pink Floyd Dark Side of the Moonin.
Minä synnyin talvella, keväällä Sammy Babitzin kuoli auto-onnettomuudessa.
Ensimmäinen Uuno Turhapuro -elokuva valmistui. Minä makasin rattaissa pitkin Porvoota.
En muista vuodesta mitään.

1974
Kiss julkaisi debyyttilevynsä ja Abba voitti Euroviisut.
Minä hilluin Porvoon Suomenkylässä, paskoin vaippoihini ja huusin yötäpäivää.
Isä harkitsi avoimesta ikkunasta heittämistä. Ja roskistakin kuulemma.
En muista mitään.

1975
Jenkeissä oli Watergate, Suomessa Etyk.
Minulla oli kova kiire, sillä opettelin kaiketi ensin juoksemaan, sitten
vasta kävelemään. Pamautin leukani hyllyyn, sain ensimmäisen arpeni.
En taaskaan muista koko vuodesta mitään.

1976
Suuressa maailmassa syntyi Microsoft, pienessä Porvoossa minulle pikkuveli.
Muistan sen pikkumötkäleen, jota pidin sylissäni. Muistan myös, kuinka pyysin lantraamaan
maitoa vedellä. En siis ole koskaan kestänyt vahvoja juomia.

1977
Ensimmäinen kotitietokone tuli myyntiin jossakin kaukaisessa maailmassa, mutta ei
meillä sellaisia kaivattu, kuten ei vaikkapa samanaikaisesti ilmestynyttä Tähtien Sota -elokuvaa.
Kuuntelin pikkumankastani ainakin Georg Malmstenin lastenlauluja, kirjoittelin tuherruksia
paperille ja opin nopeasti tuottamaan kirjaimia ja ymmärtämään mitä olin itse kirjoittanut.
Kesällä luin itse lehdestä kuinka Elvis on kuollut.

1978
Ensimmäinen koeputkilapsi syntyi.
Minä keräilin Aku Ankan taskukirjoja ja kuuntelin kasetteja ja levyjä isän hyllystä.
Marssin kerrostalomme pihalla ja hakkasin markkinoilta ostettua rumpuani. Isommat pojat rikkoivat sen. Ne samat, jotka varastivat muiden neppisautot.

1979
Äiti Teresa sai Nobelin rauhanpalkinnon, minä sain Italian-vaarilta akkukäyttöisen mopon,
joka oli naapuruston kateudenaiheuttaja. Talvella meinasin hukkua heikkoihin jäihin (oja metsässä) kun muut pihan lapset pötkivät karkuun, mutta kiskoin itseni kuiville. En saanut kotona kiitosta omatoimisesta pelastumisestani vaan huolestuneen vihaisen vastaanoton kun tulin läpimärkänä kotiin. Muistan ymmärtäneeni, että äiti reagoi vahingossa väärin.

1980
Moskovassa oli Olympialaiset, niitä seurattiin varmaan jokaisesta Suomen tv:stä.
Asuin Espoossa, kuuntelin lastenmusiikkia, rokkia ja kuunnelmia, opiskelin englantia
Neil Hardwickin “Hello Hello Hello”-ohjelmasta, jonka vampyyriä (?) tuli leikkiä pimeässä kellarissa, sekä Texas Instrumentsin Speak & Spellillä. Syljeskelin poikien kanssa puiston huoltorakennuksen katolta ja ihastuin tyttöön. Taidettiin vähän pussata.
Opettelin pianonsoiton alkeita. Sitten muutin Italiaan, kävin koulua ja lumouduin robotti-animesta.
Joulukuu oli hirveä: ensin joku ampui John Lennonin (näin uutisista) ja sitten olimmekin
keskellä maanjäristystä, joka tappoi 4800 ihmistä. Nukuimme 5 yötä autossa.

1981
Palasin Kevätkumpuun, lauloin kuorossa ja opiskelin 2. luokalla koko ala-asteen matematiikan.
Minulla oli luontokirjoja ja muita (muuten lainailin kasoittain Kevätkummun kirjastosta), kaukoputki, postimerkkikokoelma, pullonkorkkikokoelma, musiikkikasetteja, pitkäsatulainen
polkupyörä ja oikeastaan kaikki, mitä 8-vuotias saattoi tuolloin toivoa. Kesäleirillä opin syömään
pahaa kesäkeittoa pitämällä nenästäni kiinni. Vaan rahkan oksensin bussimatkan jälkeen Korkeasaaren parkkipaikalle.
Kaverin vanhempien ruskeakastike-ketsuppi-spaketti ei ollut aivan samaa luokkaa napolin mummon lihapulla-tomaattikastikkeen kanssa.
Mutta en valittanut, muistaakseni olin kovinkin iloinen. Muistan tv:stä Charlesin ja Dianan häät.

1982
Suomen Tasavallan uudeksi presidentiksi tuli Mauno Koivisto. Monesta oli käsittämätöntä, ettei Kekkonen ole enää pressa. Koiviston virkaanastujaispuhe kuunneltiin keskusradiosta koulun ruokalassa. Italia voitti jalkapallon maailmanmestaruuden. Katsoin ottelun Oulussa, Nallikarin leirintäalueella, missä kaikki oli paljon Saksan kannattajia. Seurasin tv:stä myös kun Keke Rosberg voitti F1:n maailmanmestaruuden. Viihdyttävin tv-tapahtuma oli kuitenkin Euroviisujen pisteidenlaskenta. Itse kisakappaleitakin diggailin vaihtelevasti. Kreikkaa oli hankala laulaa mukana. Koko viisut radioselostuksineen olivat kahdella vihreällä
90-minuuttisella kasetilla. Enemmän jännittivät ensimmäiset videoäänitykset. “Taltioituuko se elokuva nyt varmasti sinne?” Kotiin kannettiin videoiden ja videokameran lisäksi mikro. Aloitin musiikkiluokan.

1983
Kevät kului Ischian saarella Italiassa, äiti opetti kouluasiat ja tv:ssä oli paljon uusia animesarjoja. Mattel Intellivision -videopeli oli hitti myös myöhemmin Suomessa, pihakaverit jonottivat meille pelaamaan ja syömään äidin italialaisittain valmistettuja herkkuja. Jonna voitti Syksyn sävelen Minttu sekä Villellä, ja minä olin löytänyt italopopin sekä uuden elektronisen popmusiikin. Koulussa olin luokan rumpali, soitettiin soulia ja beatpoppia. Rummutin myös joulukadun avajaisissa, missä marssin etummaisena ja kuulemma hiukan liian nopeasti. 8-bittisiä elektroniikkapelejä vertailtiin välitunneilla.

1984
Rumputunnin jälkeen isä toi kotiin C-64-kotitietokoneen. Opettelin Basic-kieltä ja hommailin pelejä. Äiti harrasti saaristomerta ja laskettelua, joten minullakin oli kesällä kasvoillani merituuli, talvella pakkassuojausta ja laskettelulasit. Herreys voitti Euroviisut ja minä luin Suosikista Dingo-aiheisia juttuja. Vastapäisen talon tyttö vihjaisi kuitenkin bändistä, josta voisin pitää paljon enemmän: Hanoi Rocksin Two Steps from the Move oli ensimmäinen omin rahoin ostamani
levy.

1985
Maailman muusikot halusivat auttaa nälänhätäää kärsiviä – oli Live Aid sekä We Are the World. Jälkimmäistä katsoin tv:stä Tanskassa, missä oltiin luokkaretkellä. Soitin myös rumpuja suorassa radiolähetyksessä. Kesän pitkällä autolomalla Italiassa kulutin lähinnä Kissin ja Tolkienin tuotantoa. Koto-Suomessa alkoivat syksyllä ensimmäiset omat bändiviritykset. Hyppäsin rummuista hetkeksi koskettimiin koska se toinen kaveri oli vahvempi, mutta keksinkin pian että kitara olisi minulle oikea ilmaisun väline. Kiss johti nopeasti kaikkeen 70- ja 80-lukujen hardrockiin ja “heviin”.

1986
USA:n taivaalla räjähti Challenger, Ukrainassa paloi Tsernobyl ja Ruotsissa ammuttiin pääministeri Palme. Minä sen sijaan todistin Helsingin jäähallissa ainakin Mötley Crüen, Iron Maidenin ja W.A.S.P.in. Vuoden kovimpia levyjä olivat Maidenin Somewhere in Time ja Bon Jovin Slippery when Wet. Muistelen pitäneeni myös Madonnasta, mutta joka paikassa soinut Final Countdown ei heti iskenyt. Olin seiskaluokkalainen, hiukan yksinäinen ja koko ajan ihastunut. Koulun jälkeen olin joko bänditreeneissä tai laskettelurinteessä. Iltaisin sävelsin huoneessani rokkia. Korkeintaan joskus lauantaisin kävin urheiluhallilla Sukkadiscossa.

1987
Talvi oli todella kylmä ja uutisissa kerrottiin kuinka teatteriryhmä on heitellyt ulosteita yleisön päälle. Löysin trash- ja speed-metallin ja haaveilin rocktähteydestä ja että saisin nähdä tissit, mielellään useasti. Koko Mötley Crüen siihenastinen tuotanto oli päässä mutta poika turvallisesti Porvoossa. Kävin ensimmäiset festarini ja sain ensimmäiset oikeat pakit – tosin pitkän suutelusession jälkeen. Satelliittikanavien musiikkiohjelmat alkoivat tuoda lukuisia uusia yhtyeitä. Guns’n’Roses julkaisi debyyttinsä, joka on 1980-luvun paras levy, ehdottomasti.

1988
Tarotin ja Zero Ninen rinnalle nousi Stone tavoittelemaan Suomen kovimman bändin titteliä. Kiersin keikat ja “tiesin” tekeväni pian tuota samaa. Opettelin tupakoimaan ja juomaan olutta. Minä tavoittelin ainoastaan koulumme kauneimpia ja “kuumimpia” mimmejä. Sain aina pakit. Mimmit arvostivat enemmän sitä, jos pelasi vaikka lätkää tai oli edes pari vuotta vanhempi. Bänditouhu alkoi kuitenkin tuottaa edes jotain tulosta – treenikämpän luona hengaili tyttöjä
ja “rocktähden” hapsurotsi näytti välitunneilla etten minä ainakaan pelaa lätkää! Beatles-kausi. Jazz-kausi. Proge-kausi. Vuoden levy oli kuitenkin …And Justice for All.

1989
Demoäänitysten ja miehistönvaihdosten jälkeen metalliyhtyeemme soitti ensimmäisen keikkansa hetkeä ennen 16-vuotispäivääni. Ennen tuota merkkipaalua sain lopulta sen toisenkin kasvuriitin hoidettua. Tyttö oli mukava mutta teki vain ystävänpalvelusta. Lopulta sain myös ensimmäisen tyttöystäväni. Metalli vaihtui taas hardrockiin ja keikkoja oli bändin kokemukseen nähden suhteellisen paljon. Yläaste vaihtui lukioon ja pillifarkut revittyyn malliin. Pekingissä oli Tiananmenin aukion verilöyly mutta Berliinissä revittiin muuri alas. Soundtrack oli Skid Row:n debyytti sekä omalaatuinen väliinputoajayhtye Dan Reed Network.

1990
Saksa yhdistyi mutta Irak valtasi Kuwaitin. Faith No More osasi pukea kaikki ajatukseni kappaleiksi. Auringonpimennysta katseltiin laskettelurinteen huipulta. Kaveriporukka kiersi asuntoautolla kesäistä Suomea. Mukana oli akustiset kitarat ja videokamera. Kului paljon pizzalättyjä ja kaljaa! Kaikki taisi enemmän tai vähemmän liittyä musiikkiin tai biletykseen.

1991
Persianlahden sota oli karmeaa tv-viihdettä. MTV esitteli uusia artisteja ja meidän polveilevaa pop-rockia soittava yhtyeemme keikkaili mm. juhannustapahtumassa. Koetin lopettaa lukion mutta opo pyysi minua viikon päästä takaisin. Niillä oli kuulemma ikävä. Syksyllä voitin karaokekisasta etelänmatkan. Freddie Mercury kuoli ja Neuvostoliitto lakkasi olemasta.

1992
Paavi Johannes Paavali II pyysi anteeksi inkvisition antamaa tuomiota Galileo Galileille.
Minä pääsin ylioppilaaksi ja tein koko ajan uusia biisejä. Bändi keikkaili ja tytöt suudeltiin. Olin äänekäs ja vauhdissa, vielä hiukan liikaa itseluottamusta ja liian vähän osaamista. Pidin autolla ajamisesta, kesällä ja hyvällä säällä. Ruisrock oli jo perinne ja vaatemuoti jotain sleazen, L.A.n, Porvoon ja grungen välimaastosta, eli …kiinnostavaa. Juonsin paikallisradiossa omia ohjelmiani.

1993
Varusmiespalvelus, uusi bändi, Suomeen tuli lama ja telkkaritekno. Harjoittelin puoli vuotta nuoriso-ohjaajana. Ei minulla juuri 17-vuotiaisiin ollut auktoriteettia, mutta ala-astelaisten iltapäiväkerhossa pelattiin hurjasti sählyä, luettiin ja kuunneltiin musiikkia. Olin nuorisomusikaalissa. Suomi päätti liittyä EU:hun, tv:stä tuli Hyvät, pahat ja rumat sekä Kummeli.

1994
Martti Ahtisaari valittiin presidentiksi ja Curt Cobain ampui itsensä. Tein laivamuusikon hommia ja julkaisin ensimmäisen oman bändini ep:n. Bändi kuitenkin levisi pian eikä sen raunioille kyhätty orkesterikaan kestänyt puolta vuotta. Olin paljon reissussa, isän kanssa keikoilla.

1995
Laivoilla soiteltiin viihdemusaa eikä oikeaa omaa yhtyettä tahtonut saada kasaan. Sekaannuin musikaaliporukoihin ja tanssijoihin, minkä lopputuloksena oli teknopop-yhtye, johon yritin koko ajan turhaan saada muita livemuusikoita. Kokeilu oli opettavainen ja aloin taas hakea orgaanisempaa rock-ilmaisua.

1996
Muutin vihdoin kunnolla omilleni, opin Kallion ja kuviot. Uudenmaankadusta tuli hitti. Sekaannuin mediamaailmaan ja huomasin taas työskenteleväni paikallisradiossa, tällä kertaa vain Helsingissä.

1997
Paikallisradiossa töissä, oman bändin kanssa keikoilla, baareissa kaljalla, ensimmäinen avovaimo.
Tavastiasta tuli kotipaikka, vihdoin sain taas mielekkään yhtyeen kasaan.

1998
Keikkoja, demotuksia, radiotöitä, baareilua. Mikään ei oikein johtanut mihinkään, mutta Prahaan ja Lontooseen pääsin kyllä tutustumaan. Ensimmäinen valloitti, toinen ei. En päässyt yliopistoon.

1999
Bänditoiminta oli taas epäonnista. Työt levisivät radiosta televisioon ja hiukan elokuva-alallekin. Muistin että viihdejulkisuutta tulisi karttaa aina ja poikkeuksetta. Ero oli kurjaa aikaa. Pääsin yliopistoon.

2000
Halusin aikalisän, irtioton ja minkä hyvänsä uuden alun. Kesä Irlannissa oli opettavainen ja lämmihenkinen vaikkei aina rahoissa kierittykään. Katusoitto antaa joskus enemmän kuin luulisikaan. Palasin kuitenkin Helsingin yliopistoon ja kovin pian olin taas hakeutunut media-alan töihin ja kyhäämään uutta bändiä

2001-2007
Opiskelua, töitä, bändejä, seurustelua, ihastumisia, lieviä masennuksia, hävettävän huonoa humalaista käytöstä (ei onneksi liian usein), laulua, soittoa, itkua, naurua, elämää ja hiukan enemmänkin. Eikä vieläkään “sitä” bändiä. Vaan olisiko tämä uusi nyt vihdoin se?
Äh… kunhan tekemistä riittää!

Hyvää syntymäpäivää minulle!