Automaatiosta

Tiedämme jo sen, että jokikinen ihmisen arkea ja elämää helpottavaksi tehty keksintö itse asiassa vain vaikeuttaa sitä. Tiedämme jo senkin, että syyllisiä ovat insinöörit, nuo nörtit, jotka eivät elä tavallisen ihmisen arkea ja elämää. Olemme jopa oppineet sellaisen seikan, ettei tämä kaikki kiinnosta heitä lainkaan. Markkinapuoli keksii kyllä uuden palvelun, kun pitää opettaa mummoja koodaamaan digitaalinen pesukuone. Saksassa kielletään tupakointi autoissa, Suomessa taas helppokäyttöiset laitteet. Ja mikä on pelottavinta kaikessa? Automaatio! Se, kun nörtit kuvittelevat tietävänsä, mitä ihmiset tarvitsevat ja mitä eivät. Jos minä jumalauta ostan hienon laitteen, niin saan kai kuluttaa vapaa-aikaani siihen, että opettelen käyttämään sitä! Tämähän on nurinkurista: Tehdään ihmisten elämän helpottamiseksi niin vaikea laite, ettei sitä osaa käyttää kuin opettelemalla, mutta sitten laitetaankin sellaisia automaatiotoimintoja, jotka estävän laitteen käytön halutulla tavalla tai eivät yksinkertaisesti toimi. Minkä vuoksi karvalakkikännykässäni sain helposti tallentaa tekstiviestillä itselleni asioita muistiin, mutta nyt pitäisi avata eri valikosta hankala notepad? Minkä vuoksi aiemmin sain itse päättää, mikä ohjelma pyörii koneellani, mutta nyt joku tietää minua paremmin mitä tarvitsen?

Kuluneen viikon raivostuttavat elämänhelpottajat:
-Matkapuhelimeeni on tungettu niin paljon toimintoja, ettei se jaksa edes soida kun joku soittaa.
Kiireessä on turha yrittää tehdä mitään, sillä näppäimen painalluksen jälkeen on tuon fantastisen taskutietokoneen annettava pohtia rauhassa. Ehkä näytönohjain temppuilee?
-Tietokoneeni selain ei muista kaikkia salasanoja, jotka olen sen käskenyt muistaa. Palaan siis kirjoittamaan niitä erilliseen muistioon, kuten joskus aikanaa puhelinnumeroita.
-MySpace, tuo vihoviimeinen käyttöliittymä, olettaa samanaikaisesti että kaikki osaavat käyttää sitä täydellisesti (missä selkeät ohjeet?), ja ettei kenenkään tule osata tehdä sivuaan itse vaan kaikki on ennalta suunniteltua.

Kaikki tämähän alkoi jo 80-luvulla:
Muistan kauhulla ensimmäiset videot, joihin oli laitettu jokin äänitysajastusautomaatio. Videolaitteen valmistaja ei uskonut, että asiakas osaisi tai jaksaisi itse näppäillä ajastimeen haluamansa äänitysajankohdan. Lehden showview-koodi kuitenkin tuplasi työn: Ensin piti asentaa koodi, ja sitten tarkistaa, onko se oikein. Lopulta pelkkä koodi ei ikinä tuottanut toivottua tulosta: Jos ohjelmaan oli myyty paljon mainoksia, äänitys päättyi 2 minuuttia ennen ohjelman loppumista. Sitten joku keksi tehdä pakettistereon, jossa olisi mahdollisimman vähän nappuloita. Kun laittaa cd-levyn sisään, stereolaite kytkeytyy cd-tilaan. Tämä tietysti aiheutti sen, ettei cd:tä tai radiota kuunnellessa voinut esimerkiksi kelata c-kasettia. (se oli sellainen magneettinauhalla toimiva äänitysformaatti, jota piti aina kelata) 90-luku toi koteihin niin paljon automaatiikkaa, etä jos jokin ei toiminut, oli turha itse etsiä vikaa. Pian varmaan leivänpaahdinkin pitää lähettä Hollantiin huoltoon. “Pari viikkoa saattaa mennä, nyt ei ole kyllä antaa toista tilalle siksi aikaa”.

Odottaako meitä MySpace-tulevaisuus? Onko jatkossa niin, että “helpottaakseen ihmisten elämää” insinööri on suunnitellut ja automatisoinut kaiken:

-Ei ole enää säädettävää tuolinselkämystä, koska se säätyy itsekseen oikeaan asentoon anturan ja tietokoneen avulla.
-Ei ole enää pölynimuria, koska siivousrobotti osaa päättää itse, milloin on syytä imuroida.
-Ei ole enää kirjoja, koska insinööri on luetuttanut ne kaikki äänitteelle, tietysti yksinkertaistetulla amerikanenglannilla, koska sitähän kaikki kuitenkin käyttävät.
-Ei ole enää taskulamppua, koska yleisvalaisuautomaatti osaa päätellä, jos ympäristössä on jotakin näkemisen arvoista.

Listaa saa jatkaa mielessään.
Entä kun jokin ei toimikaan?
-Ei ole enää huoltonumeroa, koska automaatio huomaa itse, jos jokin ei toimi, ja huoltaa (varmasti!) itse itsensä.

Siinähän sitten imeskelet peukaloasi!