Priorisointia (ja terkut YLE:lle)

“Miten jollain on aikaa!” huudahti ystäväni kun kerroin, että eräs blogimerkintäni oli kuulemma saanut oikein pienen kohun aikaiseksi valtiollisessa yleisradioyhtiössämme. “Itse ehdin lukea vain kolmea blogia ja niistäkin yksi päivittyy kerran kuussa”, hän jatkoi ja mietin itsekin taas ajan käyttämistä ja jakamista. Tuo nykypäivän informaation runsaudenpulan ongelma: Jos aikoo päivittäin lukea lehdet, uutis- ja viihdesivustot, blogit ja merkinnät, sähköpostit ja tiedotteet ja vielä sen satunnaisen liitetiedoston, ei ensinnäkään jää aikaa millekään muulle, eikä koko touhusta edes muista enää illalla mitään. Vastaanottokyky on kenties aikaakin rajallisempi. Siksi täytyy valita. Tästä tulee muuten kasvava ongelma viihdeteollisuudessakin. Kollektiivisen, kaikkia yhdistävän, median puuttuessa jokainen alkaa valita verkosta omat viihteensä, jotka löytää joko vahingossa tai erilaisten verkostumien kautta. Kuka sitten ohjaa massat ja mihin? Yksi vaihtoehto voisi olla ettei kukaan eikä mihinkään. Mutta johonkin syntyy varmasti kasaumia. Löytyykö laatu randomillakin? “Musiikki voittaa joka tapauksessa”, totesi basistiystäväni.

Toinen, kieltämättä hiukan outokin asia on se, että YLE:llä luetaan yksityishenkilöiden nimimerkillä kirjoittamia nettiblogeja. Kuinka siellä on aikaa? Eikö palautetta enää tulvikaan perinteisiä ja virallisia reittejä? Jos nyt näin on, ja minulla onkin tässä lukijoinani koko kattaus toimituskunnasta ylimpään johtoon, tässä teille terveisiä: Ensinnäkin suurkiitokset nettiarkistosta. Se on kulttuuriteko ja parasta palvelua. Toivon, että arkisto kasvaisi mahdollisimman paljon, että tekijänoikeusasiat saataisiin ratkaisuun myös musiikin osalta (kokonaiset konserttitaltioinnit?), että näkyville saisi lisää vanhoja ajankohtaisohjelmia, viihdettä ja merkkitapahtumia. Mutta uskon, että arkisto kasvaa ja kehittyy koko ajan ilman minun toiveitanikin. Terveisiä myös Teeman tekijöille. En ole vuosiin katsonut tv:tä yhtä paljon kuin nyt. Voisin olla teille hiukan vihainenkin… minulla kun olisi töitä tehtävänä ja tallentava kovalevykin alkaa täyttyä. Kiitokset myös YLE:lle Koleasta talosta sekä Elisabeth ensimmäisestä. Vastaavia laatusarjoja olisi hienoa nähdä muitakin. Radioa en ole nyt ehtinyt kuunnella paljoakaan, joten en lähetä varsinaisia terveisiä kenellekään. Toivon kuitenkin, että kompetenssi radiotyöhön, kiinnostus asioihin ja ilmiöihin sekä yleissivistys olisivat uusien juontajien ja toimittajien valintakriteereinä hiukan nuoruutta ja innokkuutta korkeammalla sijalla. Mutta saatan perustaa mielikuvani vain muutamaan kehnosti menneeseen lähetykseen. Tiedetään, kaikilla on parempia ja huonompia päiviä ja kotisohvalla on helppo tarttua jokaiseen pikkuseikkaan. Että tsemppiä vaan sinne radion puolellekin! Ja yksi pikku vinkki nuorille innokkaille radioihmisille: kuunnelkaa joskus hiukan myös niitä vanhoja konkareita. Kuunnelkaa analysoiden ihan kaikenlaisia radio-ohjelmia. Omaa työvälinettä pitää kehittää koko ajan, ja muilta oppii todella paljon siitä, mikä saattaa toimia ja mikä ei. Esimerkiksi Ykköseltä ja Suomen taajuuksilta kuulee runsaasti erilaisia tapoja puhua, toimittaa, juontaa ja selostaa. Kannattaa toisinaan leikkiä itsekseen radiokoulua ja pohtia, miksi sisältö ja toteutus ovat aina sellaisia kuin ovat. On vaarallista jäädä oman kanavan “vangiksi”. Pian saattaa alkaa kuvitella, että kaikki tavat tehdä, kaikki tyylit toteuttaa ja suunnilleen koko maailma ovat tässä. Nämä vinkit voisin lähettää toiseenkin radiotoimitukseen, sinne Punavuoreen: Kun liian monella juontajalla alkaa esiintyä samat maneerit, olisi asia kai hyvä ottaa esiin. Mutta kaikella kunnioituksella ja ystävyydellä. Olen vain kuuntelija, jossa on pientä kotituottajan vikaa. Ja radio on edelleen hieno media.

Olen kevään ajan pakotettu priorisoimaan markkinahenkisen ja kadunmiehen termein “rehellisen” työnteon sekä akateemisen että taiteellisen urani edelle. Suomeksi sanottuna tilit on saatava plussalle ennen kuin balalaika soi, eikä kielitiedettä, kirjallisuutta tai elokuviakaan nyt pohdita kuin jos pitää hetken tuulettaa. Mutta töitähän riittää. Ne eivät nyt sitten tekemällä lopukaan.

Töitä töitä töitä tehdään
jotta jotta leipää syödään
työ ihmisen luo tekijälleen
mielen niin iloisen!
(M.A.N.)