muistikampa, kapinan väline

Ehei, ei koko elämä sentään pyöri parin virtapiirin varassa! Mutta huomattava osa arkirutiineja kylläkin.
Muistikampa meni rikki. Kyllä, aivan oikein, muistikampa. Ja rikki. Guastato. Tout dssszsd. Kaput. Tuusannuuskana. Ihmetellessäni koneen jumitusta säädin itse lisää ja asensin ikkunat uudelleen. Näin menetin koko joukon kirjanmerkkejä, salasanoja ja joitakin muita omia tuunauksiani tulikettuun, kuten plugarit, sekä tietysti pimpatun winukka-käynnistykseni (huomatkaa leksikko, meitsi brassailee!), mutta ei hätää. Tästäkin selvitään! Tiedän yhä kuka olen ja mitä teen. Ja oikeasti tärkeät tiedostot olen jo oppinut varmuuskopioimaan toisaalle, pariinkin eri paikkaan.
Pyh, tietokoneen astukset… Tämä on MINUN koneeni ja kyllä minä tälle asetukset näytän vaikka useampaankin otteeseen.

Onkohan kolonialismin ja erityisesti orjakaupan aikana eurooppalaisista tuntunut tältä? Mieleen tuli ajatus, että tämä kone on todellakin orjani. Teetän sillä jos jonkinnäköiset työt, puhun sille alistavaan sävyyn ja pidän sen juuri niin tyytyväisenä, että se jaksaa taas rehkiä. Ok, tietenkään tämä ei tee fyysisesti raskaita töitä (onneksi kohta on ne kotirobotit!) mutta eipä tämä koskaan tule myöskään vaatimaan ihmisarvoa tai vapaata elämää… Mutta tuo vallan tunne. “Tämä on MINUN koneeni!” – “Tämä on MINUN orjani!”

“Tällä minä teen mitä haluan.”
Tuo kiihkeä päättäväisyys ja ylimielinen ilmoitus alkaa pelottaa kun sen antaa kaikua päässä.
Onko minulla tosiaan valta tehdä jollakin mitä haluan? Omistanko oikeasti ja onko omaisuuteenkaan sataprosenttinen valta? Äh, työt huutavat vieressä, tähän ajatukseen on palattava myöhemmin. Mutta ainakin tuo pahuksen muistikampa asetti hetkeksi valtani koetukselle. Tämähän oli selkeä kapina!