dödslinjer och ensam opera

Night time is the right time ja muita latteuksia… …mutta kirjoittamiseen tämä tuntuu ainoalta vaihtoehdolta. Ulkona on hiljaista, puhelin voi olla suljettuna ilman tunnontuskia, kukaan ei kaipaa minua mihinkään ja keskittyminen on siis monin verroin päiväsaikaa parempaa. Jos olisin hävytön pikkufirman pomo, pakottaisin alaiseni työskentelemään öisin. Paljon enemmän työntekoa ja vähemmän jaarittelua, meseilyä tai lounastaukoja. Efficiency, the first rule, you know… Vai oliko se punctuality?

Elän deadline-aikaa. Jos kerran ulkoinen taho voi määrätä minulle deadlineja työtehtävissä, voinenihan itse asetella niitä myös omille pyrkimyksilleni. Sitten vain “vahingossa” priorisoin oman deadlineni. Hupsista. Kevään deadlineja on kolme: 1) pitkäkestoisimpaan kirjoitustyöhön on saatava viimeinen piste ennen seuraavaa syntymäpäivää, 2) audiotaiteellinen produktio on saatava yleisön kuultaville niinikään helmikuun aikana ja 3) opiskeluni päättymiseen tähtäävän tutkimustyön materiaali on kerättävä loppuun ennen vappua. Näihin olen tyytyväinen ja näissä onnistun varmasti. Ellen uppoudu taas kirjahyllyyni, DVD-kokoelmaani ja noihin pahuksen huvituslaitoksiin: samalla viikolla sain käteeni Orionin uuden ohjelman sekä Kansallisteatterin ja Oopperan ohjelmat. Ei! On pysyttävänä kovana! Viihde- ja taidehuvituksia vain kerran päivässä. Tai korkeintaan kaksi. Tai kolme jos ovat lyhtykestoisia. Tai jos päivän aikana on muuten kovasti edistytty.

Kiitos hyvää(?) makua omaavien ystävieni, ainakin Paciuksen Kaarle Kuninkaan jahtiin saan tutustua aivan itsekseni. Mikähän siinä on? Vaikka kuinka karsastaisin sirkusta tai nukketeatteria tai luoja tietää mitä kissanäyttelyä, niin kyllä minä voisin ihan seuran vuoksi tai uteliaisuudesta tai edes kohteliaisuudesta mennä, etenkin jos luvattaisiin tarjota. Mutta ystäviini ja oopperaan tämä ei päde. Luovuin toivosta kun viides ystäväni kieltäytyi kunniasta. Dialogit olivat kyllä mainioita:

Minä: Tulisitko kanssani katsomaan Paciuksen oopperan?
#1: En.
M: Aha.

#2: Tehtäisiinkö joskus taas jotain? Vaikka teatteriin?
M: Miksikäs ei. Tulitko kanssani oopperaan Paciuksen Kaarle Kuninkaan metsästykseen?
#2: No se on vähän hankalaa opiskelijabudjetille. Rahaa on vähänlaisesti, mentäisiin johonkin edulliseen teatteriin.
M: Mutta kun haluaisin nähdä tämän ja sitä paitsi puhuin jo teatterista #1:n kanssa, joka ei muuten voi sietää oopperaa.
#2: No en minäkään voi! En vaan kehdannut sanoa.

M: Olipa hauska retki!
#3 & #4: No niin oli! Mitäs hauskaa tehdään seuraavaksi?
M: No minä haluaisin kovasti mennä katsomaan Paciuksen oopperan. Se alkaa pian pyöriä!
#3 & #4: Mjaah… ai että ooppera…
M: Niin, se on ensimmäinen suomalainen ooppera. Juoni tuskin on kummoinen, Ahvenanmaalla ratsastellaan ja kalastajatytteli tietää salaisuuksia, mutta ei kai sillä väliä, ainahan niissä on typerät juonet.
#3 & #4: Niin… olisihan se ehkä erilaista… jos nyt ei kuitenkaan.

M: On tämäkin!
#5: No?
M: Kun en saa ketään lähtemään kanssani oopperaan.
#5: Miks?
M: No lähde sä!
#5: Varmaan!

Haha, olette te loistavat!

PS. Mikämikämikä on tämä vatsanpohjassa? Matkakuumetta? Voisiko olla? On totta, että katsoin juuri elokuvan, jonka tapahtumat sijoittuivat Nizzaan. Mutta silti. Onhan siihen vielä 4 päivää!