Korjausliikkeitä

Olen lähiaikoina kiinnittänyt huomioni itseeni ja osittain ainakin ymmärrettävistä syistä. Nyt on tehtävä vielä yksi korjausliike ja olen tyytyväinen. Toivottavasti. Kyse on nimenomaan huomiosta, huomioimisesta ja huomaavaisuudesta, yleisistä asioista, jotka vaikuttavat välillisesti tai välittömästi muiden arvioimiseen ja arvostamiseen, ylipäätään heidän muistamiseensa ja kaiken kaikkiaan sivistyneeseen ja hyvään käytökseen.

Etiopialainen Asfa-Wossen Asserate aloittaa tapahistorian kirjansa parivaljakolla huomaavaisuus ja huolettomuus. Ensimmäinen on luonnollinen hyve, periaatteessa itsestäänselvyys, jonka kuitenkin tunnustan usein unohtavani. En kaikessa touhotuksessani ja ehdottomuudessani muista aina olla huomaavainen. Mutta vaikeaa huomaavaisuus ei ole. Se vaatii vain asennoitumisen. Aloitettakoon siis heti. Tuo jälkimmäinen taas, Italian renessanssin sprezzatura, jossa “käytöstavat ilmenevät kuin sivumennen, ilman tärkeilyä tai juhlistamista”, vaatii vain hiukan keskittymistä ja tottumista. Eikä kyse ole suurista asioista. Kuten sanottu, vain pari astetta paapuriin ja olemme jälleen kurssissa.

Suurin vaikeus peruseurooppalaisen tapakulttuurin vaalimisessa on tapojen puute ympäristössä. Helsingissä nyt ehkä osataan kätellä, siihen se aika pitkälti jääkin. Mutta nyt ei syytellä muita vaan katsotaan taas mitä itse voisi tehdä paremmin. Tähänkin sopii vanha ajatus siitä, että ruumis on temppeli. Saa koristautua. Saa voida paremmin. Saa elää terveemmin. Saa muokata olemustaan ja olemistaan. Saa näyttäytyä muille sellaisena kuin haluaa itsensä nähtävän.

Ja nyt saa taas keskittyä muihin aiheisiin kuin itseen.
Narsistinen loppuvuosi, hyvä tavaton! Mutta ehkä se oli vain väistämätöntä. Nyt huomioidaan!