Oodi syksylle

Ristiriitaisesti syksy merkitsee usein vuosisyklissämme uuden alkua, kun taas luonnolle se on vanhan loppu ja valmistautuminen kylmään ja pimeään talveen. Joka tapauksessa pidän muutoksesta ja siitä kun jotain tapahtuu. Nyt ajattelin tosin hetkeksi hiipua kokijan asemaan. Haluan katsella ympärilleni ja aistia asioita, en esiintyä eksekutiivisessa roolissa.

Valukoon sade pitkin kotikatuani, pesköön välinpitämättömien ihmisten jättämät tahrat. Variskoon lehtivuori,liukastakoon suojatiet, jalankulkijat astukoot lätäköihin, minä se vain soitan harmonikkaa.

Viikonloppuna sattui pieni yhteentörmäys jonka jäljiltä tajusin, ettei maailmaa muuteta kovaäänisyydellä. En tiedä, muutetaanko sitä millään, mutta megafoni on turha niin asian puolustajille kuin vastustajillekin. Eikä vanha enää jaksa. Pitäkää siis luutuneet arvonne, mukatieteelliset tiedekuntanne ja omat kukkanne. Minä sulkeudun ainakin hetkeksi kirjastokammiooni takan loimotukseen lukemaan maailmasta, jota ei olisi voinut olla olemassa. Miksikö? Koska se on mahdollista tehdä.

Salaattia.
Sienistä pitää tehdä salaattia.