Enemmän on paljon

Aku Ankan taskukirjoista se alkoi.
Koska lastenhuone ei tuntunut riittävän arvokkaalta paikalta upealle kokoelmalleni, varasin itselleni vaatekomerosta hyllyn, jolle järjestelin hienon omaisuuteni. Omistin kaikki 28 siihen mennessä julkaistua pokkaria ja olin ylpeä ja tarkka kirjoistani. Olin viisivuotias. Seuraavaksi hankin itselleni kaikki Asterixit ja Tintit. Kymmenvuotiaana siirryin sarjakuvista musiikkiin ja myöhemmin kirjoihin. 13-vuotiaalle oli itsestäänselvyys, että hyllystä löytyvät kaikki virallisesti julkaistut Kiss tai Iron Maiden -albumit. Sitten Commodore 64 vaihtui Amigaan: Oli taas kerättävä uusi satojen pelien kokoelma. Sama ruljanssi toistui levypuolella kun cd ilmaantui.

Verkosta ja sen loputtomista mahdollisuuksista ei ollut vielä tietoakaan, kun viisastelin isälleni hänen mittavasta (ja kirjastomaisella tarkkuudella vaalitusta) kirja-, levy- ja videokokoelmastaan: Laskin, että isäni tulisi elää 280-vuotiaaksi, mikäli haluaisi kuunnella kaikki levynsä, katsoa kaikki elokuvansa ja lukea kaikki kirjansa alusta loppuun. Silloinkaan ei aikaa jäisi muulle, kuin lukemiselle, kuuntelemiselle ja katsomiselle. Eikä kirjastoa saisi enää kasvattaa. Isäni selitti, ettei kulttuurin ja viihteen keräilyssä tarkoitus olekaan, että kaikki kerätty kulutettaisiin läpikotaisin, vaan että se mahdollisuus on olemassa.
Mahdollisuus?
Niin, jos haluaa vaikkapa viikonlopun aikana katsoa putkeen kaikki James Bond -elokuvat, ne ovat tuossa hyllyssä siististi omilla paikoillaan. Tai jos haluaa kuunnella vaikkapa ainoastaan 50-luvun 7-tuumaisia singlejä, ne löytyvät heti tietokoneen kortisto-ohjelman avulla. Puistelin päätäni, mutta keräsin jo hyvää vauhtia omaa cd-kokoelmaani vinyyleideni seuraksi.

Nyt en tiedä, mihin saisin cd-levyni mahtumaan. Jokainen niistä on kuitenkin omalla tavallaan arvokas, sillä koskaan ei voi tietää, minkälaista musiikkia tulee tarve kuunnella tai soittaa. Vinyylikokoelmakin kasvaa välillä, lähinnä divarilöydöillä. Videokokoelman rinnalle on tullut kolme rivistöä dvd:itä sekä siirrettävä kovalevy, joka alkaa jo täyttyä. Kirjoja on hyllymetreittäin, mutta edelleen kirjakauppa tai antikvariaatti vetää magneetin tavoin sisään, ja harvoin poistun ilman ostosta. Sarjakuviakin on melkoisesti, lapsuuden suosikkiani Asterixia kerään eri kielisinä versioina. Mikäli haluan pelata, on valikoimassa pleikkapelien lisäksi tuhansia emuloituja C64-, Amiga-, Nintendo-, Colecovision-, Atari-, ym. pelejä, jopa simuloituja 8-bittisiä Game&Watch-elektroniikkapelejä! Voin halutessani sukeltaa lapsuuden anime-piirrettyihin (Mazinga Z on edelleen kova!) tai katsella kokonaisia tv-sarjoja tai 60-luvun musiikkitallenteita. Voin halutessani lukea klassikkoteoksia tai uutta kirjallisuutta monella eri kielellä, tutkia tieteellisiä tai yleishyödyllisiä teoksia ja julkaisuja. Ja mikäli en löydä jotain hyllystäni, avaan verkon: sellaiset sivustot kuin Project Gutenberg (vanhoja kirjoja PDF:nä), Ylen Arkki (valikoituja historiallisia tv-lähetyksiä) tai YouTube (mitä tahansa ihmiset saavat päähänsä lähettää, viimeksi katsoin oopperaa, salaliittoteorioita ja Ritari Ässän tunnarin!) saavat minut pois tolaltani. Radion ystävänä hykertelen innoissani nettiradioista: Töiden lomassa voin kuunnella Dublinin paikallista rokkikanavaa tai italialaista meuhkaamista ja poppia. Verkosta alkaa oikeasti löytyä kaikkea ja enemmän ja lisää!
Entä omat alani? Ammatillista ja tieteellistä materiaalia on hurjasti. Voisin kuluttaa viikkoja vain kaikenlaisen materiaalin selailuun ja tutkimiseen…

…ja tässä sitä nyt sitten ollaan!
Missä vaiheessa ehtisin kuunnella, katsoa, pelata, lukea sekä kenties tutkia, sisäistää ja ajatella, jos kaikki aikani menee vanhan kokoelmani järjestelyyn ja uusien asioiden löytämiseen? Aiemmin olisin ollut innoissani Led Zeppelin -konserttitaltioinnista, nyt en ole vielä ehtinyt katsoa sitä kuin pari minuuttia.
Keskelle epätoivoa talouteen pamahti vielä yksi laite: tuo kauan odotettu digisovitin. Nyt sitten tv:stäkin tulee tavaraa sadalta eri kanavalta! Epätoivo alkaa vapisuttaa minua kun pohdin tätä massiivista kulttuuri- ja viihdemateriaalia, johon minulla on pääsy ja jota en kuitenkaan ehtisi kuluttaa edes osittain.

Juuri kun kaiken paljous on lannistamaisillaan minut murheeseen saakka, muistan jotain mikä saa minut hihittämään itsekseni: Isällä on kolme lautasantennia, hänellä näkyy yli tuhat eri tv-kanavaa!