mielen robinsonadi

be yourself
by yourself
stay away
from me

Blogeissa ilmoitellaan aina päätöksistä.
Minäkin ilmoittelen: Olen päättänyt erakoitua.

Olen kuunnellut riittävästi vittuilua siitä,
kuinka “en osaa priorisoida” tai “tee sitä, mitä oikeasti haluaisin”.
Mutta tämä on MINUN juttuni, minun elämäni ja valintani tai valitsemattomuuteni.
Kuulin myös olevani “huono vastaanottamaan palautetta”.
Niin olenkin. Aina ollut ja aina sen tiennyt. Mitä sitten?

En muistaakseni pyytänyt keneltäkään palautetta tai kysynyt, mitä
minun tulisi tehdä. Olen saattanut valitella kiirettä ja sitä, kuinka
haluaisin tehdä paljon enemmän kuin mihin kykenen tai ehdin. Olen saattanut
valitella joitakin työhön tai kotiin liittyviä murheita. En kuitenkaan pyytänyt neuvoa saati apua. Nyt neuvoja ja komentteja satelee siihen tahtiin, että mittani on täysi.

“I’ve had it, I quit!”

Mutta miten erakoidutaan? Tästäpä kehkeytyykin varsinainen ongelma. Minun tulisi muuttaa yksinäiselle saarelle tai keskelle synkkää metsää. Erämiehen taidoillani pyydystäisin ravintoni ja keskustelisin ainoastaan jylhän luonnon ja puhtaan taivaan kanssa. Erämiehen taidot? Jylhä luonto? Minähän olen kaupunkilaisurpo! Kuolisin viikossa nälkään, kylmään tai oravanpuremaan. Ei siis muuteta saareen tai metsään.
Entä jos vain lakkaisin käymästä kotini ulkopuolella? Se on toki mahdollista jonkin aikaa. Voin tehdä paljonkin töitä kotoa käsin. Osa opiskelustakin sujuu kotisohvalla. Mutta joskus olisi pakko käydä vaikkapa kaupassa. Ja kuinka oikeasti perustelen sen, etten poistu kotoani kuin äärimmäisen hädän tai pakon hetkellä?

Jospa erakoituisinkin vain päänsisäisesti? Ihan silleen hiljaa… issekseen… turta ja kylmä, kasvoilla typerä hymy? Tätä on pakko suunnitella paremmin. Kohtahan on koko lomakuukausi aikaa pohtia.

Mikäli muuten joku teistä paremman tekemisen puutteessa olevista lueskelee tätä lähiaikoina, kerrottakoon, että elokuun ajan tämä on Unkari-Italia-matkablogi. Lentokone lähtee ensi keskiviikkona.