Painajainen

Keittiöpsykologi sanoisi sen johtuvan syyllisyydentunnosta tai huonosta omastatunnosta tai kenties kafkamaisesta pelosta joutua tuomituksi tai kaltoin kohdelluksi.

Keittiöpsykologia on joskus viihdyttävää mutta yhtä tieteellistä kuin sanojen alkuperän päättely ja arvailu pienessä nousuhumalassa. Sekin on kyllä usein viihdyttävää.

Lääkäri voisi kysellä stressistä (rasti ruutuun) tai elintavoista (minulla on omani…) sekä siitä, onko sänkyni kenties epämukava (toinen rasti). Mutta kuinka lääkärikään selittäisi toistuvat teemat?

Oikea psykiatri voisi kysellä teemoihin liittyvistä asioista, tuntisi kaiketi ennakkotapauksia ja osaisi yhdistellä mielen symboleja. Ehkä. En tunne ainoatakaan oikeaa psykiatria. Eipäs, entinen kämppikseni Juha on sellainen! Hän teki psykologisia testejä ihmisille, jotka ilmoittautuivat työkyvyttömiksi. Mutta enpä nyt jaksa Juhaakaan tällä vaivata.

Teema: Olen tehnyt henkirikoksen ja odotan paljastumistani.

Toistuva juoni: Joku puolituttu on kadonnut, ja tiedän olevani siitä vastuussa, vaikken ikinä oikein ymmärrä miten ja miksi kaikki on tapahtunut. Toisinaan muistan jopa kätkeneeni ruumiin, joskus taas vain tiedän, että hetken kulutua poliisi tulee hakemaan minua, koska jokin dna-jälki tai silminnäijähavainto osoittaa aukottomasti minuun.

Frekvenssi: Kerran kuussa, joskus useammin.

Variaatio: Viime yönä yritin tappaa läheisen ihmisen, mutta epäonnistuin.

Lopputulos: Heräämisen jälkeen monta minutia ahdistusta ja vakuuttelua siitä, ettei mitään ole oikeasti tapahtunut.

Olenkohan lähiaikoina taas katsellut liikaa tv:tä?

Ja lapsena vielä PIDIN painajaisista!