In corpore sano

Jalkapallo on taas kesän hittilaji: Pakkohan sitä oli kokeilla itsekin! Hyrmyn sekajoukkue hävisi Mökälle 1-13, mutta meno oli mitä mainioin. Loukkasin varpaani ja kierin oikeaoppisesti nurmella kuin tv:n miljonäärifutaajat ikään. Lisäksi tajusin, että Sibelius oli hiukan kryptinen lausuessaan “turhien” askeleiden ottamisesta. Toisinaan pieni hikoilu ja fyysinen rääkki on ihan paikallaan, kyllä minä sille funktion keksin.

Ja tokihan liikunnallekin pitää funktio ja oikeutus keksiä, kuten kaikelle toiminnalle. Miksi sitä muten ikinä tekisi mitään. Tämä vei ajatukset taas tekojen syihin, oikeutuksiin ja perusteluihin. Onko olemassa tekoa vailla syytä tai perustelua? (lähestytäänkö “pyyteetön hyvä”-aihepiiriä?)

Sanotaan, että jokainen teko olisi poliittinen. Mielestäni jokainen teko on ennen kaikkea ideologinen. Uskovaisella on ideologiansa, jonka mukaan pyrkii toimimaan, samoin poliittisesti tai moraalisesti omaa säännöstöään noudattavalla. Mielestäni on eri vaarallista antautua evoluutiopsykologian vietäväksi, ja perustella jokaista tekoa, valintaa ja mielihyvää tai -pahaa evoluution aikaansaamien tarpeiden kautta. Ihminen tekee valintoja, tietoisia ja tiedostamattomia. Joskus valintoihin ohjaa jokin, mitä on itsellekin vaikea selittää. Onko silloin kyse evoluutiosta vai ideologiasta? Ja mistä ideologia kumpuaa? Evoluutiosta(!)?

Kävelin aamulla töihin, takareisiä kivisti eilinen peli, mutta kipu oli “mukavaa” sellaista. Pohdin, että menen töihin, koska yhteiskuntamme pakottaa ihmisen ansaitsemaan rahaa. Mutta se ei ole niin yksiselitteistä. Yhteiskunnassamme elää valtavasti ihmisiä, jotka eivät ansaitse rahaa. Tulin töihin, koska minun ideologiani haluaa minun kuuluvan siihen ryhmään, joka ansaitsee rahaa ja maksaa omat laskunsa. Näin tuen osaltani yhteiskuntaa itselleni mieluisalla tavalla (veroilla ja kuluttamalla) sekä turvaan itselleni mahdollisuuden tehdä muita ideologiani mukaisia asioita, kuten viettää “ansaittua” vapaa-aikaa. Mutta lopulta kyse on vain yhdestä ideologiasta, yhdestä hiekanmurusesta. Ideologian tehtävä on kaiketi auttaa ihmistä ikuisessa onnentavoittelussa. Moraali on yksi ideologian ilmentymä. Väitän, että ihminen voi toimia vastoin yleistä moraalia muttei omaansa. Yleinen moraali onkin vain aina tietyn historiallisen ajanjakson lukuisten moraalien keskiarvo. Ja yksityiset moraalit vaihtelevat yhtä laajalla skaalalla kuin ne ideologiatkin.

Toisinaan sitä erehtyy pitämään omaa moraaliaan, omaa ideologiaansa tai elämänkatsomustaan tai jopa eläämäänsä ja kohtaloaan tärkeämpänä kuin muiden. Brittikirjailija Ian McEwan kertoo Lauantai-romaanissaan psykologien kutsuvan tätä aspektiharhaksi. Kyseessä on ylisubjektiivinen näkemys maailmaan, oman merkityksen ylikorostaminen.

Oikeasti.
Miksi Jumala olisi kiinostuneempi juuri Minusta, kuin miljardeista muista ihmisistä?
Miksi lottovoitto tulisi juuri minulle?
Miksi juuri minun piti joutua onnettomuuteen?

Vastaus kahteen jälkimmäiseen kysymykseen on helppo: joku aina voittaa lotossa ja joku aina joutuu onnettomuteen. Se, kuka se on, ei ole merkityksellistä kuin yksilöille itselleen tai heidän välittömille läheisilleen. Ensimmäiseen kysymykseen ei ole vastausta muutoin, kuin että uskovan ideologian mukaisesti hänen jumalansa kuulee häntä, ja näin ollen vuoroin auttaa tai kääntää selkänsä.

Takaisin työntekoon. Työskentelyni on siis ideologista ja samalla luonollisesti poliittista. Tämä ajatus auttaa hahmottamaan omia valintoja paljon paremmin, kuin se kuukausipalkka, joka katosi välittömästi verkkopankin kautta maksettuihin laskuihin. Taaskaan en nähnyt latin latia…

Vaan nyt menen Kaisaniemeen kuuntelemaan metallimusikkia.