Enkeleitä ja lepakonsiipiä

Kun inspiraatio iskee, se iskee.
Ajatella, että ihminen voi masentua pari vuotta valkoisen paperinsa äärellä vain huomatakseen yhtäkkiä kirjoittavansa sulkakynä molemmissa käsissä ja kolmea asiaa samanaikaisesti. Hurjaa.

Olen saanut tarpeekseni rock- ja metallimusiikista.
En musiikkina, vaan kulttuurimuotona, tai oikeastaan kulutusmuotona. Paras vuoden aikana näkemäni keikka oli puhdasta nostalgiaa. Anthraxin näin toki jo vuonna 1989. Hyvä se oli edelleen. Mutta miksi minun pitäisi 33-vuotiaana istua rokkibaarissa päivittelemässä sitä?

Tätäkin ajatusta voisin taas hyödyntää.

Onpa hyvä bore.